perjantai 3. tammikuuta 2014

SUDENKORENTO

KYMMENEN TUNTIA ON PIENEN POJAN IKUISUUS

Makaan liikkumatta ohuella patjalla. Kapea eteinen on seiniltään ja katoltaan valkoiseksi maalattu käytävä.

On hiljaista. Toiset ovat nukkumassa. Vilkaisen vierelleni.

Muoviseen laatikkoon pakattu Atom-uistin on siinä.

Muutaman sentin päässä patjasta keskellään punainen helmi, kuin ruusunnuppu. Aaltoileva Atom-uistin on väritykseltään musta, ja sen poikki kulkee keltaisia juovia.

Uistin on elämäni ensimmäinen oma viehe. Olen saanut sen huomista eräretkeä varten.

KAPEA KÄYTÄVÄ

Kapean eteisen patjalla nukun, koska meille on tullut kylään isän sukulainen. Menemme seuraavana päivänä retkelle hänen mökilleen, ja huoneeni on annettu sedän käyttöön.

Tuntuu oudolta makoilla siinä yksin liikkumatta kapealla käytävällä. Vilkaisen välillä vieressäni odottavaa Atomia ja ajattelen huomista retkeä.

KYMMENEN TUNTIA

En ole koskaan saanut virvelillä haukea ja toivon että nyt nappaisi.

Retken ja ensimmäisen haukeni edessä on kuitenkin pitkä yö. Lasken tunteja ja saan luvuksi kymmenen.

Kymmenen tuntia tuntuu oudon suurelta luvulta. En voi mitenkään käsittää, kuinka tällaisella ohuella patjalla ja kapeassa käytävässä voi maata paikoillaan kymmenen tuntia.

UUDET KENGÄT

Pohdin sitä lukua ja muistan samalla uudet kesäkenkäni. Sain ne alkukesästä. Olin toivonut nappulakenkiä, mutta äidin mielestä ne toivat vain kaiken hiekan pihalta sisälle.

Sain tennarit, jotka halusin yöksi huoneeseeni.

Asetin ne tuolin viereen sillä tavoin, että makoillessani näin ne. Nukuin silloin omassa tutussa huoneessani ja nukahdin kenkiä katsellen.

JUOKSIN KUIN LENTÄMÄLLÄ

Aamulla nousin ylös, puin verkkarit ja astuin kenkiini. Vauhdilla ryntäsin ulos kesäiselle pihamaalle ja juoksin.

Juoksin uusilla kengilläni kuin lentämällä ja olin onnellinen.

IHME ON TAPAHTUNUT

Herään keittiöstä kuuluviin ääniin ja vilkaisen vierelleni.

Atom on siinä, verenpunainen helmi keittiön ikkunasta heijastuvan auringon valossa kimaltaen.

Kymmenen tuntia on kulunut.

Ihme on tapahtunut. Paikoillaan voi makoilla kapealla käytävällä kymmenen tuntia yhteen menoon.

OLEN KOUKUSSA

En mieti sitä enempää. Atom täyttää ajatukseni.

Olen koukussa, kuin uuden vieheeni ensimmäinen saalis, ja kuljen koko matkan uistinlaatikko kourassani.

TERVA TUOKSUU

Perillä kiinnitän Atomin perukkeeseen ja soutelemme lumpeikon laitaan.

Isä soutaa ja setä istuu perätuhdolla. Minä heitän ensimmäisen heittoni keskilaudalta.

Puuvene on mustaksi tervattu ja tuoksuu mielestäni ihanalta. Voisin nuolla sen pintaa ja nuuskia sitä kuin koira.

En kuitenkaan kehtaa koska isäni ja setäni ovat siinä vierellä, jykevinä, turvallisen leppoisina hahmoina. Hyväntuulisesti rupatellen.

KALA ON KIINNI

Olen aina rakastanut tervan tuoksua. Tulen siitä hyvälle tuulelle.

Näen samalla sudenkorennon leijuvan sateenkaaren väreissä kimaltelevilla siivillään lumpeikon päällä.

Samassa tempaisee. Vavan kärki notkahtaa.

Kala on kiinni ensimmäisellä heitolla.

Isä kehottaa kelaamaan rauhallisesti, mutta minä en malta, kelaan kiivaasti.

HELMI VÄLKKYY VERENPUNAISENA

Setä myhäilee perätuhdolta kun isäni koukkaa haaviin elämäni ensimmäisen hauen.

Kalan suupielestä roikkuu uusi uistimeni, jonka helmi välkkyy kilpaa aallokossa keikkuvien lumpeiden kanssa.

Isä irroittaa kalan, joka mielestäni on valtavan suuri, ainakin puoli kiloa, arvioi isäni.

HAUKI TELJOLLA

Minä katselen kolkattua haukea veneen teljolla. Mielestäni se on hyvin kaunis.

Sivuevä nytkyy vielä ja kidukset liikkuvat.

Mietin mitä rannalla virvelöivä veljeni sanoisi kun näkisi elämäni ensimmäisen hauen.

ONNETTOMUUS LIPUU LÄHELLE

Pienen hetken olen maailman onnellisin pikkupoika.

Pikkupoika, joka ei tiedä, että onnettomuus on jo lipunut veneen vierelle kuin uppotukki.

Odottelee siinä kuin sudenkorento uppotukin päässä.

Siivet väristen, lähellä, mutta samantien saavuttamattomissa kun sitä lähestyt.

ATOM LENTÄÄ KUIN OHJUS

Seuraava heittoni on hieno. Taivutan vavan kaarelle selkäni taakse niin kuin isä on minua opettanut.

Abumatic surisee kuin kärpänen, kun Atom singahtaa lentoon.

Sinitaivas kaartuu yläpuolellamme, kun Atom kiitää kohti kaukana ylhäällä kulkevia utupilviä. Kiitää kuin raketti. Käsittämättömän kauniisti ja kauas.

Koskaan ennen en ole heittänyt uistintani noin kauas. Atom on loistoviehe. Lentääkin, kuin ohjus ajattelen.

SIIMA LEIJUU TUULESSA

Setä vilkaisee minua huolestuneena. Isä nostaa lakin lippaa ja varjostaa silmiään kämmenellä.

Minä katson vihertäväkylkistä haukeani ja mietin miksi siimaa leijuu tuulessa hauen vaalealle vatsalle.

Näen siiman tulevan virvelini päästä ja kelaan sen sisään.

KALARETKENI ON OHI

Siima on katkennut ja Atomini on tehnyt komean lentonsa siitä syystä kauas lumpeikon laitamien aallokkoon.

Kalaretkeni on ohi ja loppuajan istun apeana katsellen sudenkorentoja.

Ihmettelen, kuinka ne voivat pysyä paikallaan ilmassa siivet hiljaa väristen.

Vähän aikaa vielä isä ja setä kalastelevat, mutta pian suuntaamme mökin rantaan.

YÖ KAPEASSA KÄYTÄVÄSSÄ

Tuo yö kapeassa käytävässä on vuosien varrella usein palannut mieleeni.

Muistan vieläkin hyvin tunteen ajasta, joka pienestä pojasta tuntui käsittämättömän pitkältä.

Olen usein ajatellut, varsinkin viime kesän jälkeen sairastuttuani ja saatuani diagnoosin servikaalisesta dystoniasta.

Olen ajatellut tuota pitkää yötä kauan sitten, kapean käytävän ohuella patjalla.

NISKOJEN LEVOTON LIIKE

Syksyn pimeinä öinä vuoteella valvoessani olen miettinyt sitä.

Niskojen liikkeen ja jännityksen estäessä nukahtamisen olen ajatellut pientä poikaa kapeassa käytävässä.

Makoilemassa yksin upea, uusi uistin vierellään.

VERENPUNAINEN HELMI

Odottamassa jännittävää kalaretkeä. Odottamassa ensimmäistä haukea.

Odottamassa ensimmäistä heittoa uudella, laatikossa lepäävällä uistimellani.

Atomilla, joka muistutti mehiläistä.

Uistimella, jonka keskellä, metallilangassa pyöri verenpunainen helmi.

KAIKKI ON OHI

Helmi, joka muistuttaa punaista kalan silmää, ärsyttää ja saa hauen iskemään. Ensimmäisen haukeni.

Ja sitten, seuraavalla heitolla kaikki on ohi.

Peli on pelattu, kuin jääkiekossa lisäajan maalilla. Tämä oli tässä. Lähdetään kotiin.

YLI YÖN AVARUUDEN

Olen ajatellut sen pienen pojan huolta kymmenestä tunnista. Tunneista paikallaan maaten kapeassa käytävässä. Pohtimassa ajan kulua.

Käsittämätöntä matkaa yli yön avaruuden. Makoilemista tiedottomana, mitään tekemättä, avuttomana paikallaan.

POHJAMUDAN TOUKKA

Olen ajatellut kuolemaa. Onko kuolema samanlainen. Pitkä uni ennen kalaretkeä. Liikkumaton makaaminen ennen ensimmäistä heittoa. Ensimmäistä haukea.

Sudenkorento, joka järven pohjassa, mutaliejussa möngertää toukkana aikansa, loputtoman ajan, ainakin kymmenen tuntia.

SUDENKORENNON SIIVET

Kerran se nousee pintaan. Kuoriutuu rumasta kotelostaan ja levittää siipensä. Sateenkaaren väreissä kimaltelevat siivet.

Antaa tuulen viedä ja kiitää yli lumpeikon.

Kauniisti kuin minun Atom-uistimeni, se jonka kyljessä oli verenpunainen helmi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti