torstai 9. tammikuuta 2014

SIIPIRIKKO

KOSTONI JÄLKEEN HÄN VAIKUTTI ARALTA

Sudenkorennon napannut kaverini avasi kouransa ja pudotti korennon pikkupojan jalkojen viereen.

“Pole se”. Kaikui komento yli pihamaan.

Nousin ylös ja katsoin korentoani. Siitä oli jäljellä enää ehjäksi jäänyt siipi. Nostin  siiven kouraani ja katselin sitä.

Yhä se oli kaunis ja hehkui sateenkaaren värejä auringossa.

HYVYYDEN VIRTA

Heräsin tänä aamuna puoli viideltä. Oli hyvä olla. Sisälläni kaikui kaunis laulu ja lävitseni virtasi voimaa. Olin nukkunut hyvin muutaman tunnin ja se tuntui riittävältä.

Vähitellen huomasin niskojen alkavan jäykistyä, mutta lievästi. Kipuja ei ollut. Nautin hiljaisuudesta ja annoin virran kulkea lävitseni.

Tunsin olevani hyvyyden virrassa. Sydämessäni soinut laulu alkoi voimistua. “Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, olemme kaikki hiljaa kätketyt”.

Mietin laulua ja muistelin, että sen kirjoitti toisinajattelija Dietrich Bonhoeffer, joka kuoli natsien toimesta teloittamalla. Tämä laulu on siis koeteltu kovien aikojen keskellä.

TUKIRYHMÄ TOIMII

Mielestäni minulla on nyt menossa parempi vaihe dystoniassa. Jännite ei ole niin voimakas ja liike levossa on hieman rauhoittunut.

Pystyn makaamaan lievässä jännityksessä ja viime yönäkin nukahdin jo ennen puoltayötä.

Seurasin illalla nettikeskustelua facessa dystonian tukiryhmässä. Kanssakärsijöiden tuki toisilleen oli liikuttavaa. On upeaa kun ihmiset tukevat toisiaan.

Mielestäni tuollaiset tukisivut ovat keskusteluryhmien parasta antia. Moni ei uskalla avautua kovin julkisesti. Kivut on helpompi jakaa pienessä suljetussa ja suojatussa piirissä.

HEIKOMMAN SUOJELEMINEN

Siinä Boenhofferin laulussa, joka aamulla päässäni soi sanotaan myös: “Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman”.

Hyvyyden voiman sanojen virrassa olin mielestäni eilen, kun luin tuon tukipalstan keskusteluja. Sain valtavasti, ja olen usein saanut voimaa jo pelkästä lähimmäisenrakkaudesta, joka viesteihin sisältyi.

Heikomman suojeleminen on ihmiseen kätketty ominaisuus, jonka toiset onnistuvat peittämään tai se peittyy elämän murskaamoissa. Tulee vain niin paljon taakkaa niskaan, ettei jaksa edes itse.

SYDÄMEN HILJAINEN ÄÄNI

Kun sitten löytää tilanteen, jossa vastaan kävelee jotain vielä heikompaa, vielä avuttomampaa kuin itse on, niin tuo voimavara herää.

Siinä on valinnan edessä. Annatko tuon sisälläsi heräävän voimavaran virrata ulos vai suljetko portit. Yllättävän helppoa se on jos olet itse joutunut jyrätyksi jo liian usein.

Mutta jos uskallat antaa sydämesi hiljaisen äänen avautua, halun tukea ja auttaa virrata vapaana, jotain tapahtuu sisälläsi. Huomaat, että antaessaan sisäisten virtojen vapaasti virrata ulos, täyttyy oma sydämesi hyvyyden virrasta.

SIIPIRIKKO SUDENKORENTO

Olen kokenut sen, olen saanut tuntea sen virran kulkevan lävitseni. Hyvyyden virran.

Ihmeellisen voiman, joka ei ole itse otettavissa. Sen saa vain antamalla.

Lapsena löysin kerran puron vierestä siipirikon sudenkorennon. En tiedä missä sudenkorento oli siipeensä saanut, mutta se ei pystynyt lentämään. Kivellä se kyhjötti kirjaimellisesti siipi maassa.

Otin sateenkaaren väreissä väikkyvän korennon kouraani ja katselin sitä läheltä. Sudenkorennon kauneus lumosi minut.

POIKA NAPPASI SUDENKORENNON

Ajattelin, että veisin sen kotiini vintille suojaan. Antaisin sen parantua ja päästäisin korennon sitten lentoon.

Äkkiä olkapäälleni iskeytyi käsi. Tuttu poika naapurista oli hiippaillut viereeni ja nappasi korennon kädestäni. Viheltäen hän katseli sitä ja käveli puroon virtaavalle rummulle.

Vesi syöksyi rummusta edellisen yön sateiden jälkeen voimalla. Veturitallin sivulta, joen takaa aamupäivän aurinko sai rummusta virtaavaan veteen kauniin sateenkaaren.

RAIVO TÄYTTI SYDÄMENI

Tajusin äkkiä mitä kaverini aikoi. Hän aikoi kokeilla osaako sudenkorento uida. Olin huomattavasti nuorempi ja pienempi kuin kaverini, mutta raivo täytti sydämeni. Suojelemisen raivo.

Syöksyin isomman kaverini kimppuun ja yritin ottaa sudenkorennon hänen kädestään. Hän ojensi kätensä ylös ja vaikka sain ylimääräistä voimaa raivostani, en ylettynyt korentoon.

NAUTIN VOIMASTA

Kamppailimme siltarummun edessä ja sain lopulta punnerrettua hänet nurin. Ihmettelin siinä itsekin voimiani. Yleensä tuo isompi kaveri pyöritteli minua pihassa miten tahtoi.

Nyt minä olin niskan päällä. Tunsin olevani vahvempi. Olin heikomman puolella ja sisälläni virtasivat väkevät voimat. Lähes nautin tilanteesta.

SUDENKORENTO RUTISTUI NYRKKIIN

Käänsin ison kaverin selälleen kuin pölkyn ja kurotin kättäni kohti sudenkorentoa. Kaverini oli kuitenkin edelleenkin vahvoilla koska hänen kätensä ulottui liian kauas minusta.

Hän oli selätettynä siinä allani, iso korsto, mutta käsi oli ulottumattomissani. Hän käänsi virnuillen kättään nyrkkiin ja näin sudenkorentoni rutistuvan sormien väleihin.

Jostain sain lisäraivon ja runnoin hänet niin maahan, että olin jo pääsemässä kiinni sudenkorentoon.

KANTA MURSKASI KORENNON

Samassa pihatietä käveli huolettoman oloinen naapuritalon pikkupoika. Hän käveli siihen vierellemme ja seisahtui katselemaan painiamme.

Sudenkorennon napannut kaverini avasi silloin kouransa ja pudotti korennon tuon pikkupojan jalkojen viereen. “Pole se”. Kaikui komento yli pihamaan.

Näin kuin hidastettuna elokuvana pienen pojan jalan nousevan ja kengänkannan murskaavan sudenkorennon soraa vasten.

YHÄ SE OLI KAUNIS

Nousin ylös ja katsoin korentoani. Siitä oli jäljellä enää ehjäksi jäänyt siipi. Nostin tuon siiven kouraani ja katselin sitä. Yhä se oli kaunis ja hehkui sateenkaaren värejä auringossa.

Isompi kaverini oli taas vahvempi. Hän lähti rehvakkaasti omille teilleen ja pikkupoika aikansa töllisteltyään poistui omaan pihaansa.

Minä vein sudenkorennon siiven vintille ja kätkin sen rasiaan. En onnistunut pelastamaan sitä, mutta ihmettelin miten saatoin voittaa niin paljon itseäni isomman ja vahvemman kaverin.

KOSTONHIMO

Silloin opin jotain ihmisen sisäisistä voimavaroista, jotka vapautuvat kun hän haluaa puolustaa jotain heikompaa.

Myöhemmin minussa heräsi kostonhimo. Päätin kostaa molemmille sudenkorentoni tappamisen. Odotin tilaisuutta, joka aina tulee sellaista odottavalle.

MINUA HÄVETTI

Pikkupoika, joka murskasi käskystä sudenkorennon oli helppo tapaus. Pienempi on aina helpompi lyötävä. Kutsuin hänet vajan taakse ja löin poikaa turpaan.

Hän lähti itkien kotiinsa eikä varmaan itsekkään ymmärtänyt mitä pahaa oli tehnyt. Minua hävetti ja koston tuoma hyvä olo, muuttui itseinhoksi.

EN OLLUT UNOHTANUT

Isompi kaveri oli tietysti vaikeampi tapaus. Hän oli pihan kunkku ja pyöritteli meitä miten tahtoi. Tilaisuus kuitenkin koitti eräänä syysiltana. Koston hetki sudenkorennon tappajalle.

Hän oli varmaankin jo unohtanut tapauksen, koska käänsi selkänsä minulle. Minä en ollut unohtanut. Koskaan ei voi olla liian varma selustastaan jos on tehnyt pahaa.

Joku voi aina odottaa tilaisuutta tilanteen tasaamiseen.

OTIN SEIPÄÄN KÄTEENI

Minä odotin ja sinä iltana se tuli. Tilaisuus tuli kun tuo iso kaveri kiipesi koiran verkkoaitaa ylös.

Hän oli menossa heittämään jotain koiralle ja roikkui molempien käsiensä varassa verkkoaidassa. Minä otin maasta seipään ja hieroin sen vartta käsiäni vasten.

Sitten käänsin seipään selkäni taakse ja löin voimieni takaa. Kaikki se viha, joka sisälleni oli patoutunut tuota itsevaltaista vahvempaa ja isompaa poikaa kohtaan.

HÄN PUTOSI POLVILLEEN

Poikaa, joka oli tappanut unelmani sudenkorennon pelastamisesta.

Kaikki se viha oli siinä seipäässä, joka iskeytyi pojan selkään. Hän päästi hirveän huudon ja putosi rysähtäen polvilleen maahan.

Ulisten kuin koira, hän haukkoi henkeään ja laskeutui käsiensä varaan.

Siitä hän kampesi itsensä ylös ja hoippui nyyhkien kotiinsa.

Minä katselin kädessäni olevaa seivästä ja huomasin vihani virranneen pois. Heitin seipään maahan ja polveni hervahtivat voimattomiksi.

SAIN KOSTON JA HALVEKSUNNAN

Tajusin, että kohta on edessä vastuu teosta. Tajusin, että viha voi olla niin suuri, kun se patoutuu riittävän kauan ja syvälle, ettei sitä voi hallita

Kotona sain läksytystä ja isäni oli vihainen. Hän sanoi, että siinä olisi voinut käydä tosi pahasti. Minä olin saanut kostoni, mutta sen lopputulos oli halveksunta. Oma ja läheisten.

HÄN VAIKUTTI ARALTA JÄLKEENPÄIN

Pihan isomman kaverin kanssa leikimme niinkuin ennenkin. Merkillistä kyllä, en muista, että tuo isompi poika olisi kostanut tekoani millään tavalla.

Hän pikemminkin vaikutti hieman aralta jälkeenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti