torstai 16. tammikuuta 2014

KOHMEINEN KOSKIKARA

VELJET KÄÄNSIVÄT MATONKIN

Juoksen alas kaatopaikan mäkeä. Tie kaartaa siinä vasemmalle ja keskellä mäkeä on punainen auto.

Vasemmalla puolella mäessä on kaatopaikka ja oikealla puolella vanha palanut alkoholistien mökki.

Iso koira istuu vanhan auton takapenkillä ja haukkuu kumealla, vihaisella äänellä.

Huomaan, että sillä harmittaa olla ahtaassa autossa ja katsella vapaana juoksevaa ihmistä.

Korvissani soi Tuure Kilpeläisen laulun sanat “Poika, sun polkus on sorainen ja hankala taivaltaa, eikä sun matkasi reittiä kukaan osannut aavistaa...”.

TUHKAA KORULIPPAASSA

Katselen oikealla puolellani palaneen alkoholistien siirtomökin raunioita. Musiikki vaihtuu korvissani Samuli Putroon. “Jokaisen tarina on arvokas. Emme ole tyhjänpantteja. Tuhkaa korulippaassa.”

Sanat laulussa ovat Putromaisen kauniit ja puhuttelevat. Sain kerran lahjaksi kahvikupin, johon oli kirjoitettu nuo sanat. Minulla on se yhä tallella kaapissani. Liikutun, joka kerta kuunnellessani tuota laulua.

VANHA ALKOHOLISTI JA KOSKIKARA

Ajattelen niitä alkoholisteja, jotka ovat majailleet tuossa jalasmökissä kaatopaikan reunalla. Ajattelen heidän elämänsä tarkoitusta.

Muistan erityisesti yhden heistä, joka tapasi käydä joella koskikaroja katselemassa. Muistan hyvin hänen tarinansa.

Muistellessani juoksen alas mäkeä ja kaarran oikealle joen viertä kulkevalle polulle. Juoksen joen vierustaa ja katselen sen juoksua. Tämä on lempireittini.

Kuuntelen “Ystävän laulua” ja ajattelen sen sanoja, kun näen vastarannalla koskikaran.

NOKKA VIRRASSA

Jääriitteellä nököttävä koskikara on lempilintuni ja siihen liittyy tarinani vuosien takaa. Nyt näen linnun ensimmäisen kerran tänä talvena. Pakkasta on toistakymmentä astetta ja lintu vaikuttaa kylmettyneeltä.

Kaivan kännykän vaatteideni alta jossa se on säilynyt lämpimänä ja yritän ottaa kuvan linnusta. Matkaa on kuitenkin liikaa ja laskeudun alas rinnettä. Kävelen reippaasti rantaan, mutta lintu vain könöttää nokka kohti virtaa.

MIES JOEN REUNALLA

Näen siinä oikealla puupenkin, jossa tuo kertomukseni päähenkilö, kaatopaikan mökissä majaillut alkoholisoitunut mies istui aina mietteissään. Pysähdyin kerran hänen viereensä juttelemaan.

Hän sanoi katselevansa kevätauringossa jään reunalla hyppeleviä koskikaroja.

Jutellessamme hän alkoi kertoa elämästään. Hän kertoi olleensa kirpputorinhoitajana paikkakunnalla joskus vuosia sitten.

JAUHINKIVIEN VÄLISSÄ

Mies kertoi, että kuului niihin aikoihin pieneen paikalliseen seurakuntaan. Oli työskennellyt seurakunnan kirpputorilla pienellä palkalla, hoitaen sen kuljetukset, lajittelun ja myynnin.

Hän kertoi tehneensä työtä muutaman vuoden eri kirpputoreilla ja tällä paikkakunnalla vuoden verran. Hän kertoi tuon viimeisen vuoden olleen raskas vuosi monella tavoin.

Kirpputori oli ollut koko vuoden lopettamisuhan alla. Kannattavuus juuri ja juuri riittävä toiminnan pyörittämiseen.

Lähetysjärjestö, jonka toimintaa kirpputorilla tuettiin ei ollut paikallisen seurakuntayhteisön suosiossa. He olisivat halunneet toimia toisen kehitysapujärjestön kanssa.

Mies kertoi olleensa siinä kahden voiman välissä, jauhautuen voimakkaiden tahtojen myllynkivissä. Yksin selviäminen oli hänellä kuitenkin sukujuurissa, kertoi olevansa korvenraivaajien jälkeläinen, joten ei hätkähtänyt siinäkään paikassa.

REPIVÄT RIIDAT

Mies kertoi siinä jokivarren penkillä istuessaan, nähneensä uskonnollisen ihmisen kovuuden. Miten kovaa voi olla siellä, missä rakkaus pitäisi olla suurinta.

Miten kylmä on ihmisen sydän, joka on omasta mielestään oikeassa. Niissä jauhinkivissä moni on jauhautunut tuhkaksi korulippaassa.

Hän kertoi jaksaneensa viimeisen vuoden sisulla. Jaksoi taistella kannattavuutta vastaan. Jaksoi sietää erimielisyyksiä, jotka repivät pienen paikallisseurakunnan ja kehitysapujärjestöjen väleissä kuin ukkospilvet.

REHELLISEN MIEHEN KOHTALO

Istuimme siinä vierekkäin penkillä. Olin silloinkin lenkillä, mutta jäin kuuntelemaan miehen juttelua. Silloin oli kevät jo pitkällä ja koskikara hyppeli vastarannan jään reunalla.

Mies puhui hiljaisella äänellä lintua katsellen. Kertoi jaksaneensa sietää hyvin yksinjättämistä.

Hän tiesi, että se on usein rehellisen miehen kohtalo kaikissa yhteisöissä. Pelimiehillä ja -naisilla on aina kyllä seuraajansa.

Perässä kulkevat paikanjakajat. Ihminen on siinä mielessä raukkamainen, että hänelle merkitsee oma paikka aina eniten, oli tilanne tai ihmisryhmä mikä tahansa.

Mies kertoi kestäneensä hyvin yksinjäämisen. Hänellä oli maaseudulta kotoisin olevana luotettavat keinot ja avaimet ulos ahtaista kaavoista. Luonto ja siellä vaeltelu oli yksi niistä.

OMAT KÄÄNTYVÄT VASTAAN

On kuitenkin raskasta ja uuvuttavaa tehdä työtä silloin, kun omatkin kääntyvät vastaan, kun ei periaatteestakaan auteta, mies muisteli raskaita aikoja.

Ollaan niin oikeassa, että se oikeuttaa ihmisen näännyttämiseen. Eristäminen on raskasta kestää, sitä harrastetaan niin seurakunnissa, kuin työpaikoilla ja kouluissakin.

IHMISEN JULMUUS

Tuo kaatopaikan mökissä viimeisenä asunut mies väsyi lopulta yksin taisteluunsa. Hänen kertomuksensa sai minut miettimään elämän oikeudenmukaisuutta. Ihmisen julmuutta, olipa ympäristö sitten mikä tahansa, jopa uskonnollinen.

Mies kertoi viimeisistä ratkaisun hetkistä, jotka muuttivat hänen elämänsä suunnan. Hän kertoi vanhasta alkoholistitutustaan, jota oli usein auttanut kirpputorilla.

Tämä oli tullut vaatimaan rahaa, mutta ei ollut saanut. Lopulta hän oli tullut ovilasin läpi ja rikkonut kaiken, rikkonut samalla penkillä istuneen miehen elämän.

ON TAPAHTUNUT KAUHEITA

Hän kertoi, ettei ollut silloin paikalla, kun kaikki tapahtui. Oli vapaapäivällä kotona, apulaisen tuuratessa kirpputorilla.

Äkkiä ovikello oli soinut ja kirpputorin kanta-asiakkaisiin kuulunut miehen ystävä oli seissyt ovella.

Hän oli selittänyt, että kirpparilla on tapahtunut kauheita.

He olivat menneet nopeasti paikalle ja näky oli ollut täydellinen tuho. Apulainen oli kertonut, että humalainen mies oli tullut taksilla kirpputorille ovelle ja alkanut vaatia rahaa.

Apulainen oli saanut työnnettyä miehen ulos ja lukinnut oven. Humalainen häirikkö oli kuitenkin tullut ovilasin läpi ja alkanut riehua sisällä. Kaatanut ja rikkonut kaiken.

POLIISI TULI KUN TILANNE OLI OHI

Apulainen oli onnistunut pujahtamaan karkuun viereiseen kahvilaan. Sieltä oli soitettu poliisi. Poliisin tuloa oli jouduttu odottamaan pitkään, vaikka poliisiasema oli muutaman korttelin päässä.

Kahvilan myyjä oli ottanut harjan ja pidellyt sillä riehuvaa juoppoa aisoissa, kunnes tämä oli asettunut.

Poliisikin oli saapunut paikalle kun tilanne oli ollut ohi ja tarjonnut riehujalle kyydin.

VÄÄRÄ AUTTAJA

Mies oli muistellut silloin, kuinka takana oli ollut pitkä ja raskas vuosi. Kannattavuuden kanssa kamppailua. Työtä ja tuskaa toimeentulosta.

Seurakunnasta annettu apu ei ollut kovin innokasta, koska heidän mielestään kirpputori oli väärän kehitysapujärjestön alainen. Mies kertoi olleensa niin väsynyt, että irtisanoi itsensä, ei jaksanut enää jatkaa.

Pullo oli astunut kuvaan mukaan niihin aikoihin. Alkoholiin oli ollut helppo hukuttaa murheet.

VELJET KURKKIVAT MATON ALLE

Joillekin uskonveljille se oli ollut rukousvastaus. He olivat saaneet mieleisensä yhteistyökumppanin ja kirpputorin.

Veljet olivat vielä käyneet lähtiäisiksi miehen kotona ja yksi heistä kurkistanut maton allekin, ettei hän ollut jemmannut rahaa sinne.

Mies kertoi ettei ollut ottanut itselleen mitään.

Hän oli tehnyt vain työnsä ja jätti sen hyvällä omallatunnolla. Hän yritti parhaansa.  Ei vain jaksanut enää.

JOHTAJAT JAKOIVAT SAALIIN

Hänet jätettiin yksin, seisomaan siihen kuin sventuuva muinoin, mies kertoi hiljaisella äänellä. Samalla tavoin hänelle kävikin. Molemmat kaatuivat taistellen.

Yksin jätetty mies jäi miettimään, mikä näiden ihmisten perimmäinen motiivi oli?

RAHA JA MAMMONA

Myöhemmin kun hän kävi vanhalla työpaikallaan kirpputorilla hän oli jo alkoholisoitunut ja syrjäytynyt. Käydessään siellä, hän kertoi nähneensä, miten kylmästi hänen vanhaa ystäväänsä kohdeltiin.

Myynnin tuotto oli noussut tärkeimmäksi. Raha ja mammona nitistävät ensimmäisenä inhimillisyden, lähimmäisenrakkauden ja välittämisen.

Almuja on helppo heitellä, mutta rakkaus vaatii enemmän, rakkaus vaatii sydämen

VASTARANNAN KOSKIKARA

Tuo mies, alkoholisoitui myöhemmin täysin, silloisten tapahtumien jälkeen kirpputorilla ja asui viimeisenä siinä palaneessa mökkirähjässä.

Häntäkään ei ole enää näkynyt vuosiin.

LAPIN TUNTURIPUROILLE

Vilkaisen puistonpenkkiä joen varrella ja ajattelen miestä. Mietin missä hän lienee nykyisin? Vieläkö on elossa. Käännyn katselemaan koskikaraa, joka kyykkii jään reunalla.

Äkkiä se sukeltaa. Pulahdettuaan vedessä se hyppää takaisin jään reunalle, mutta ei lennä pois. Saan kuvata lintua rauhassa ja katsella sen kauniina hohtavaa valkeaa rintamusta.

Ajattelen, että kohta on kevät ja koskikara suuntaa pohjoiseen. Sinne tunturipuroille pulahtelemaan raikkaan kylmässä vedessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti