perjantai 24. tammikuuta 2014

ELÄMÄN LUKOT

OLETKO KOSKAAN TAVANNUT ONNELLISTA IHMISTÄ?

Päivä sulkee, elämä sulkee, sanat sulkevat. Kaikki menee kiinni kun ihminen väsyy. Elämä käy ankaraksi ja armottomaksi. Ylivoiman edessä uupuu. Se väsyttää.

Haluaisi vain nukkua, upota hiljalleen heiluviin ahvenheiniin, joista kerroin eräässä lapsuuden kokemuksessani.

Ei lopullisesti. Levätä vain väsymyksen pois.

Aamulla jaksaa taas uskoa. Näkee toivoa ja on altis vaikutteille, uusille ajatuksille. Valoa tulee sydämeen ja sieluun. Ihminen herää. Elämä kutsuu.

Elämän realismissa on rekyyli, joka armotta nujertaa unelmat. Totuus tappaa. Totuuden nimissä on tehty monta murhaa. Ajettu umpikujaan. “Tottahan minä vain puhuin”.

ELÄMÄN AVAIMET

On helppo olla armoton. On helppo tappaa unelmat. On helppo puhua totta. On helppoa kun on sulkenut itsensä riittävän syvälle. Ei kuule sydämestään tulevia hätähuutoja.

On antanut sulkea itsensä tai pakotettu. Lyöty lukot kiinni ja heitetty avaimet pois. Siinähän etsit. Elämäntehtävän sait. Etsit elämäsi avaimia. Oman elämän.

Sulkijaa et tiedä. Hän katosi jo kauan sitten. Turha häntä on syyttää. Kohtalosi riippuu sanoista. Avaimet sisäiseen maailmaan, joka avautuu vain ulkoapäin.

Sinun on päästävä sinne, muuten se, joka on arvokkainta nääntyy sielusi kellareihin. Totuus on asettanut realismin ovenvartijaksi. Se ampuu aina kovilla. Siinä ensimmäinen tehtäväsi.

Ensimmäinen ohitettava. Juokse kovaa niin voitat sen. Voit löytää avaimet ja voitat vapauden.



LUKIJAN PALAUTE

Sain taas hyvää palautetta ja pohdittuja ajatuksia syvälliseltä lukijaltani Välläykseltä.


RAPARANTA BLOGIN HERÄTTÄMIÄ AJATUKSIA

Olen miettinyt jo aiemmin yllä olevaa kertomustasi, mutta en ole osannut kirjoittaa siihen mitään. Tuot kyllä tuntojasi siinä hyvin esille.

Minut on pari kertaa syrjäytetty viranhauissa, ja minulla oli useita työttömyysjaksoja. Taistelin kyllä kovin asemastani työpaikalla ja halusin tuoda esille loukkaukset. Ei auttanut. Kyllähän siinä joutuu ulos joukosta, johon on kuulunut. Vaikka minä olin koko työaikani pätkätyöläinen. Ihmisellä on tarve kuulua johonkin joukkoon ja tuntea olevansa tarpeellinen. Aika on onneksi himmentänyt noiden kokemusten muistot.

Vedenalaiskertomuksesi on saanut minut mietteliääksi. Kertomuksessa myöhemmin vertaat niskakivuttomana saavuttamaasi leijuvaa hyvää oloa hyvään oloosi silloin, kun olit hukkumaisillasi. Kun ihminen kokee välillä kipuja ja sairautta, hän osaa arvostaa niitä hetkiä, jolloin on vähemmän kivulias tai jopa kivuton olo. On hyvä merkki, että tunnet välillä olevasi terve - sinut on kiskaistu ylös rapaisesta vedestä. Olisikohan lopullinen uppoaminen ollut kuitenkaan parempi? Joskus on vaikea ymmärtää ajatuksiasi.

Minä en ole onneksi koskaan joutunut veden alle. Kerran tipahdin kuulemma ykskaks avantoon, kun aikuiset olivat pyykkiä huuhtomassa rannan jäällä. Silloin huuhdottiin vaatteita melalla survoen puisessa korvossa (lieneekö se 'saavi' tai 'tiinu' jossakin päin Suomea). Uutta vettä nostettiin aina huuhtomisten välillä avannosta sankoilla (ämpäreillä). Putoamiseni huomattiin, ja minut kiikutettiin nopeasti saunan muuripataan lämpiämään. Siihen laitettiin ensin äkkiä jäähdykkeeksi kylmää vettä, etten olisi palanut kuumassa vedessä.

Toisen kerran loikkasin jo koululaisena laiturilta veteen, kun jostakin syystä horjahdin. Minulla oli silloin pitkät housut jalassani. Menin kotona komeroon vaihtamaan vaatteeni ja jätin märät housut naulaan. Toivottavasti ne kuivuivat pian eikä kukaan niitä huomannut. En uskaltanut kertoa putoamistani.

Maatiaiskanakuvasi tuo mieleen paljon kanamuistoja, mutta en laita niitä tähän.

Olen miettinyt monesti useissa kohdin esiintyvää juoksuasi. Minkähän tähden juoksu on sinulle tärkeää?

"Pingoin täysiä veturitallin törmää. Juoksin häpeää karkuun, mutta en päässyt.”

“En ole vieläkään päässyt ja juoksen yhä."

Viimeisessä kertomuksessäsi (Paluu juoksumatolle) juokset juoksumatolla jalat verille. Onkohan se jotain sovitusta? Hyvän kunnon ylläpitoa? Sairautta tai jotain muuta pahaa pakoon juoksua? Sijaistoimintaa?

Minulla taitaa tämä kirjoittelu olla sijaistoimintaa. Se vie ajatukset pois sairauksista.

Kiitos Ystäväsi Välläys!







ETIKETILLÄ VARUSTETTUJA AJATUKSIA

Hienoja ajatuksia Välläys, kiitos niistä. Luin ne eilen ja lisäsin kommentteihin. Näin heti, että olit kirjoittanut hyvin syvällisesti ja mietteliäästi.

Olit kirjoittanut pohdittavaa. Luettavaa ajatuksille. Etiketillä varustettuja ajatuksia. Välläyksiä.

Päätin siis lukea kirjoituksesi uudelleen aamulla. Olen silloin virkeämpi ja avoimempi ajatuksille.

Päivä sulkee, elämä sulkee, sanat sulkevat. Kaikki menee kiinni, ihminen väsyy. Elämä käy ankaraksi ja armottomaksi. Ylivoiman edessä uupuu.

Se väsyttää. Haluaisi nukkua, ehkä niihin hiljalleen heiluviin ahvenheiniin. Ei kuitenkaan lopullisesti. Levätä vain pois väsymyksen. Luovuttaa vähäksi aikaa.

MIKSI MINÄ JUOKSEN?

Aamulla jaksaa taas uskoa. Näkee toivoa ja on altis vaikutteille, uusille ajatuksille. Valoa tulee sydämeen ja sieluun. Ihminen herää. Elämä kutsuu.

Luin nyt aamulla tekstisi. Ajatuksia herättäviä sanoja. Välläyksiä. Olet syvällinen, luotaat minunkin elämäni, käyt sielussa ja kerrot mitä näet.

Pohdin sanojasi. Miksi juoksen? Juoksenko karkuun? Juoksenko saadakseni jotain kiinni? Vai juoksenko saadakseni rauhan. Tavoittaakseni vapauden. Elämän raukeamisen.

ELÄMÄN LUKOT

Yritänkö löytää levon ja vaistoni sanoo, että sinne on juostava. Ehkä siksi juoksen. Ajattelemalla en saa siitä otetta.

Minun on kirjoitettava. Vain kirjoittaminen avaa sen sisäisen maailman. On löydettävä sanat, jotka avaavat ne lukot, jotka elämä on sulkenut.

Ne lukot voi avata vain ulkoapäin. On siksi päästävä itsensä ulkopuolelle. Kirjoittamalla voi päästä.

Ehkä siksi juoksen.

VOITTAJILLE KOODATUT PELIT

Olen usein pohtinut ja varmasti moni muukin kanssani, miksi ihmiset uupuvat. Miksi ihmiset katoavat. Poistuvat hiljaa takaovesta. Elämän juhlat ovat raakaa peliä. Selviytymispeliä.

Niihin juhliin ei kannata mennä heikon. Ne ovat vahvojen juhlia. On mentävä toisaalle. On löydettävä rauha ja sisäinen voima sieltä missä juhlat ovat ohi. Ulkopuolelta.

Ihminen, joka sinne uskaltaa mennä löytää kyllä sarastavan valon. On uskallettava luovuttaa voittaakseen. On uskallettava hävitä.

On uskallettava poistua kilpailuista, joiden säännöt ovat epäreilut. Voittajille koodatut pelit. Ihmisen tekemässä on aina takana ihminen. Hamuava ihminen. Kyltymätön.

ONNETTOMAT VOITTAJAT

Pelistä poistuminen on rohkea teko, uskalias, mutta tuskallinen läheisille. Yhä useampi poistuu, poistuu lopullisesti.

Parempi olisi poistua epäreilusta pelistä ja selvitä vähemmällä. Antaa kovien kamppailla keskenään. Antaa periksi ylivoiman edessä.

Epäreiluun peliin ei ole pakko mennä. Ne pelit romahtavat aina lopulta itseensä. Vapaus on suurin voitto, jonka ihminen voi voittaa.

Vapautta ei voiteta niissä juhlissa, joiden säännöt koodattiin vain voiton tekemiseen. Niissä juhlissa suurimpia häviäjiä ovat voittajat. Huomaat sen kun katselet voittajien elämää ulkopuolelta.

Onnettomat ihmiset näyttelevät onnellisia ja uusi peli alkaa. Juhlat jatkuvat. Juhlijat vaihtuvat. Mihin ne menivät? Katosivat.

HÄN OLI AJATON

Oletko koskaan tavannut onnellista ihmistä? Minä olen kerran. Hänellä ei ollut mitään. Vaatteet vanhoja kirpputorivaatteita. Ruokaa hän osti niukasti. Eli kuin köyhä, mutta oli rikas. Rahaton, mutta varakas. Hänellä oli varaa olla köyhä.

Sain lopulta selville hänen salaisuutensa. Hän oli surullinen ihminen. Yksinäinen ja surullinen, mutta vapaa.

Hän oli ymmärtänyt elämän epäreilut säännöt. Vahvojen säännöt. Siksi hän oli onnellisin ihminen, jonka olen tavannut.

Hän voisi elää missä ajassa tahansa. Astua milloin tahansa mistä tahansa ovesta, lausua lempihuudahduksen, jota en koskaan unohda. Hän olisi kuin kotonaan missä ja milloin vain. Hän oli ajaton.

AVATUT LUKOT

Olin aina ajatellut, että hänen kaltaisensa vanhus haluaisin kerran olla. Riippumaton, vapaa, köyhä, mutta sisäisesti rikas.

Kunnes näin hänen salaisuutensa. Näin hänen haavansa. Näin hinnan, jonka vapaus maksaa. Näin syyn siihen miksi hän oli onnellinen.

Elämän lukot oli avattu, hän oli vapaa.





5 kommenttia:

  1. Toit taas uutta ajateltavaa, kun juuri olin kirjoittanut tuonne Raparanta-kertomukseesi kommentin. Kertomukset etenevät lujaa, toivottavasti eivät liian lujaa, että ehdit levätä. Kyllä ne lukot avautuvat.

    Ystävä välläys

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Ystäväni Välläys!

    On totta mitä sanot, kirjoittaminen vie mukanaan. Ei aina huomaa edes ajan kulua.

    Olin ilahtunut lukiessani, että saat ajatuksia ja ideoita blogini äärellä, olemme silloin vuorovaikutuksessa ja keskustelemme.

    Olen iloinen myös sinun teksteistäsi ja kommenteistasi. Sinulla on paljon kerrottavaa, tarinataakkaa, eikä se jakamalla lopu.

    Vain jaetut eväät lisääntyvät, jakamattomat homehtuvat. Sillä elää mitä antaa.

    Sinä olet Ystäväni valinnut jakamisen tien, uskon että se on paras tie.

    Kaikki muu kuluu, vain annettu lisääntyy.

    Näillä eväillä harzu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoituksistasi Dystonia ja pelot ja Lääkepurkki (86 ja 87) tulee esiin, että pelot ovat pitäneet sinua vallassaan kauan. Ne ovat lukinneet vapautesi, jota kaipaat. Ne ovat olleet sinulla taakkana. Olen iloinen, että tuot noita tarinataakkoja esiin.

      Niin, jaetut elämäneväät lisääntyvät. Mutta taakat keventyvät jakamalla. Tuollaisia kokemuksia, joita kerrot lapsuudestasi Pilleripurkki-jutussa, ei kenenkään pitäisi lapsena kokea. Valitettavasti monet joutuvat kokemaan, ja pelon lukitsemien ovien avautuminen voi kestää kauan.

      Sinun kertomuksissasi on monesti hyvin paljon viestiä. Niitä ei aina nopealla lukemisella ymmärrä. Jos kertomusten lukemisessa ajatus tarttuu johonkin yksityiskohtaan, hyvin monta muuta kohtaa jää odottaamaan tai sotkeutuu tai jää kokonaan rekisteröitymättä aivoihin. Käytät paljon vertauskuvia, joiden tulkintaa täytyy oikein miettiä. Lukijan aivoissa syntyy monia assosiaatioita eri juttujesi välille, mutta niitä on vaikea hallita. Ainakin minun aivoni ovat kovin vajavaiset. Anteeksi päätelmäni, toivottavsti ne eivät menneet ihan väärin.

      Ehkä olen vähän oppinut tuntemaan sinua Ystäväni tällä keskustelumatkalla.

      keskustelukaverisi välläys

      Poista
    2. Kiitos Ystäväni!

      Kirjoitat niin hienosti ja analyyttisesti, luotaat kirjoituksiani ja sanomaani niin, että huomaan Sinun tuntevan jo minua paljon.

      Kirjoittaminen minulle merkitsee juuri sitä mitä kuvasit. Pyrin tuomaan tarinan kautta esiin sanoman ja piilottamaan sanoihin merkityksen kertomuksen sisään. Tarinataakasta osan.

      Kommunikointi Sinun ja muiden Lukijoiden kanssa on osa tarinaa. Elävää kirjaa. Tämä on tässä ja elää tämän hetken. Kulkee kanssamme jatkaakseen matkaa. Tarinavirta juoksee.

      Pelot ja niiden vaikutus elämääni on hyvä huomio Ystäväni, kiitos. Olet jo toinen lukijani, joka on huomioinut asian.

      Minulta on pyydetty jatko-osaa peloista käsittelevään blogitekstiin ja ole luvannutkin sen. Pyytäjä on Sinun kaltaisesi Ystävä, jota hyvin paljon arvostan ja kunnioitan.

      Kirjoitan vielä peloista, heti kun ystävälliset sanat tulevat ja tuovat minulle siihen tarinan.

      Ystäväsi harzu

      Poista
    3. Hei, tulin juuri kaupungista, mm. jalkojen fysioterapiasta. En jaksa nyt miettiä muuta vastattavaa. Mutta todella toivon, että kirjoitat lisää peloista.
      Ystäväsi välläys

      Poista