perjantai 6. joulukuuta 2013

VIIMEINEN PÄIVÄ

KUKA NÄKISI LÄHEISEN TUSKAN

Luonto tarjoaa toisinaan väkevää draamaa aivan yllättäen. Erästä tapahtumaa en koskaan unohda.

Seisoin keittiön ikkunassa kahvia hörppien.

Oli varhainen loppukesän aamu ennen töihin lähtöä.

Pihalla oli hiljaista, kunnes punarinta lennähti keikistelemään kukkapenkin tukikepille.

PUNARINNAN VIIMEISET HETKET

Mielestäni punarinnan käyttäytymisessä oli outoa rehvakkuutta, se ei ollut niin varovainen kuin tavallisesti pikkulinnut.

Elvisteli siinä tikulla kuin esiintyjä estradilla. Vaimoni kertoi nähneensä myös yllättävän kesyn punarinnan jo usein pihassa keikkumassa huolettomana.

VARPUSHAUKAN KATSE VASEMPAAN PÄIN

Ympäristössä liikkui useita lintuja vaanivia kissoja, joten hieman huoletti kauniin pörhistelijän puolesta, olikohan se sairas.

Olin myös eräänä aamuna nähnyt varpushaukan autotallin katon reunalla jäykkänä kuin patsas, katse vasempaan päin, tarkkaan sivulle tuijottaen.

Seuraavaksi tein jotain sellaista, mitä kadun vieläkin.

PUNARINNAN HÖYHENET SEPELIKÖLLÄ

Katselin pelottomana keikkuvaa punarintaa ja vilkaisin sitten kelloa, oli aika lähteä töihin.

Vein kupin tiskikoneeseen ja kun vilkaisin ohi mennen pihalle ei punarintaa näkynyt kukkakepin nokassa.

Kaunis pörhistelijä makasi sepelikössä varpushaukan kynsissä. Petolintu oli iskenyt juuri kun poistuin ikkunasta.

Nyt se katseli stoalaisen tyynesti sivulleen ja alkoi kyniä saalistaan.  Höyhenet vain pölisivät sepelille kun uljas saalistaja teki työtään.

LUONTO KORJASI UUPUNEEN

Ajattelin, että upean kaunis punarinta maksoi rohkeudestaan elämällään, mutta ehkä se kuitenkin oli sairas ja varpushaukalle helppo saalis.

Luonto korjasi uupuneen kärsimästä.

Lähdin töihin ja katselin jälkiä sepeliköllä. Kaunis punertava höyhentukku kertoi vielä punarinnasta, joka hetki sitten ihastutti minua ikkunassa, ollessani aamukahvilla.


ENTINEN TYÖKAVERINI

Viimeisenä päivänä seisoit siinä sepeliköllä, jotenkin varautuneen oloisena. Samalla kohtaa kuin kerran haukan kynsiin joutuneen punarinnan höyhenet.

En tiedä mistä tunne tuli. Oliko se pelkkä vaisto, mutta jotain läpäisemätöntä oli välissämme. Kuin näkymätön kelmu.

Tapasimme sattumalta vuosien jälkeen. Vanhat työkaverit. Juttukaverit kahvihuoneesta, mutta enää en tavoittanut sinua.

Puhuimme, mutta sanamme tulivat suusta kuin syksyn lehdet puusta. Varisivat alas, leijailivat keinuen maahan.

NYRKKEILYÄ TYÖPAIKAN TAUOLLA

Kerran juttelimme innokkaasti työpaikan kahvihuoneessa nyrkkeilystä. Robert Helenius oli voittamaton. Tuleva mestari uskoimme, jos kaikki menisi hyvin.

Sinä tiesit aina taustat, tunsit nyrkkeilyn hyvin, seurasit ottelut ja kerroit minullekin tulevista kamppailuista. Tiesin varata lipun tv-matseihin.

Olit lähes aina hyvällä tuulella. Nuorekas, rento ja vapautunut. Työkaveri, josta ei voinut olla pitämättä. Pahaa tai loukkaavaa sanaa en suustasi kuullut.

Sitten tulivat suhdanteet ja alkoivat yt-neuvottelut. Jouduit lomautetuksi ja menit muihin töihin. En nähnyt sinua pitkään aikaan, mutta muistelin sinua aina välillä.

Varsinkin nyrkkeilymatseja katsellessani.

VIIMEINEN PÄIVÄ

Sitten tuli se päivä kun näin sinut vuosien jälkeen sattumalta. Olit uudessa työpaikassa ja tervehdin sinua iloisena jälleennäkemisestä.

Olit kuitenkin etäinen, et juuri näyttänyt ilahtuvan tapaamisestamme.

Ajattelin vuosien välin erottaneen meitä. Niin se aina menee.

En väitä huomanneeni mitään. Varautuneisuus oli ainoa tunne. Ei ollut enää mitään jaettavaa.

Olit kuin ennenkin, mutta et ollut enää läsnä. Puhuit itsesi puolesta, kuin ulkopuolelta.

MIKSI EN KYSYNYT?

Lähetit terveisiä entiselle työkaverille. Toivotimme hyvää jatkoa ja katosit kulman taakse. Katosit lopullisesti. Olit varmaan jo päätöksesi tehnyt, niin poissaoleva olit.

Jälkeenpäin toivoin, että olisin kysynyt sinulta, aina mukavalta, entiseltä työkaveriltani. Nuorelta mieheltä, jonka muisto on mielessäni vieläkin elävänä, että kuinka sinulla menee.

Miten jakselet?

Niitä kysymyksiä en ymmärtänyt tehdä, enkä voi tehdä enää koskaan.

Kuulin jälkeenpäin, että seuraavana päivänä lähdit kesken päivän työpaikaltasi, ajoit metsään ja päätit elämäsi. Nuori perheellinen mies.

KUKA NÄKEE LÄHEISEN TUSKAN

Uupumisen kuka ymmärtää, väsymisen näkee ja oivaltaa.

Ken osaa auttaa silloin kun kuoleman katse on jo kääntynyt elämän taakoittamaan lähimmäiseen.

Missä hän on?

Itsenäisyyspäivänä voisi hetken miettiä, miksi meissä on niin vähän niitä, jotka näkevät läheisen tuskan?

Mutta paljon niitä, jotka tunnistavat lähimmäisen pienetkin viat.

KONGI KUMAHTI LIIAN VARHAIN

Kiitos Sinulle, ystävällinen, reipas ja valoisa, nuori työkaverini.

Aina kun katselen nyrkkeilyä, muistan sinut. Työkaverini, jonka elämässä viimeinen erä tuli yllättäen.

Elämäsi kongi kumahti aivan liian varhain.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti