torstai 5. joulukuuta 2013

RESINAREISSU


MATKA UNETTOMAN YÖN YLI



Pää jytkyttää tyynyä vasten. Olo on kuin resinalla reissaisi. Pumppaisi läpi loputtomien aapojen. Yli jykevien siltojen. Kaarevien rautatiesiltojen, joiden alla mustana kuohuvat kiviset kosket.

Niskojen levoton, loputon liike tuo mieleen elokuvan “Kuin raivo härkä.”

Armoton vastustaja, mestarivyön ja yön haltija, on nimeltään Servikaalinen Dystonia. Kuin kone se hakkaa kehäköysiin ajamaansa vastustajaa. Isku, iskun perään. Lyönti lyönniltä. Nuijii.

Peli on menetetty, mutta periksi en anna.




LOPUTON LIIKE

Tyrmäysisku tulee vasta yhden maissa aamuyöllä ja taju palaa kolmelta. Aika heikko oli dystonian isku, kun en sen pidempään tirvahtanut.

Pää jatkaa heti herättyäni tyynyn takomista, ja niskat ovat kuin hullun professorin keksimät ikiliikkujat.



Loputonta liikettä, kuin tietokoneen näytönsäästäjässä. Tämä tauti ei kuitenkaan näytä säästävän päätettään.

Olisi aikaa ajatella, mutta liike ravistelee ajatukset kuin omenat puusta.

Niitä tippuu koko ajan. Tömähtelevät tyynylle niskojen nakkelemina. Pahus kun painovoimakin jo keksittiin.

NÄIN SITÄ RIISUTAAN

Jaksan nytkähdellä melkein viiteen asti ja lähden keittämään kahvit.

Olen tottunut valvoja, mutta yleensä nukun vähintään kolme tuntia yössä. Kaksi alkaa olla jo pieni haaste, toisaalta hyvä sekin.

Jotkut valvovat koko yön ja monella on paljon vaikeampaa.

Pääasia että hetken torkahtaa ja loputon liike unohtuu edes toviksi.

En pane hanttiin, enkä kapinoi. Hyväksyn osani. Näin se menee. Näin sitä riisutaan.

Otetaan pois luulot, nekin jotka luuli jo otetun. Perataan suomutkin pois.




PELI ON PELATTU

“On tässä oltu, rekenä jos kelekkana.” Tapasi eräs vanha, kovia kokenut ystäväni kerran sanoa. Siinä oli elämän varsitiellä opittua viisautta, vähän katkerakin kyllä.

Ei jaettu jokereita hänenkään hihaansa, puhumattakaan valteista. Musta Pekka tuli heti ensi jaossa, lapsena. Eikä hän siitä sitten eroon päässytkään. Ennen kuin peli oli pelattu.

Eikä hän siitä pelistä voittajana noussut.



Kaikki eivät kelpaa tai ehdi kehäruuhkiin. Toisille jää reki ja kivet. Ylensä molemmat. Siinäpä sitten olet kivirekesi kanssa. Ketäpä sellaisen vetäminen kiinnostaa. Kivireen.

Omat taakkansa jokaisella. Pääasia että omat asiat on kunnossa. Oma pääasia.










RADIO SYDÄN


Kumisevat sydämen kammiot
kaikuvat eilisen murheita
graffitien peittämistä seinämistä.
        Räikyvien värien alla,
        harmaa sementti.
Katkeruuden verikoirat
ulvovat sydämen kellareissa.
        Pettymyksiä, loukkauksia,
        epäonnistumisia.
Vaimea vaikerrus
kuuluu kaukaa.

         Sydän värisee hiljaa... 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti