torstai 12. joulukuuta 2013

PIIKKIPÄIVÄ

ENKELIN SIIPI RUTISI AUTON KYLJESSÄ

Peruutin autoa Lohjan sairaalan pysäköintiialueen parkista.

Olin puolittain ulkona ruudusta, kun näin toiselta puolen auton peruuttavan samalla hetkellä.

Aivoni sanoivat, että aja takaisin ruutuun nopeasti, niin ehdit alta pois.  Olen tavallisesti nopea reagoimaan, mutta nyt kaikki pysähtyi.


IHMINEN EI OLE KONE

Katselin kuin ulkopuolelta tilannetta. Hieno ja uudehko, kromeja kiiltelevä auto peruutti hiljalleen kohti minua. Kuulin kovan rutinan ja tajusin, että nyt tuli jälkeä, mutta en pystynyt toimimaan.

Tiedän, että normaalisti olisin vain ajanut takaisin ruutuun ja välttänyt tilanteen, mutta nyt huomasin, etten ole kone, joka toimii aina tilanteen painaessa nappia.

Inhimillinen tekijä sattui onneksi hiljaisessa vauhdissa. Vedin käsijarrun, nousin autosta ja menin katsomaan törmäyksen jälkiä.

Toisesta autosta tuli samalla nopeasti mies, joka tervehti ja ihmetteli miksi hänen peruutustutkansa ei ollut toiminut.

Minä kerroin, että näin kyllä hänen tulevan, mutta jostain syystä lamaannuin ja menetin toimintakykyni. Pysäytin, mutta en pystynyt ajamaan alta pois.

Olimme rauhallisia miehiä, emmekä syytelleet toisiamme, mitäpä se olisi auttanut.

ENKELIN SIIPIEN RUTINAA

Menimme katsomaan jälkiä. Ajattelin, että kyllähän vakuutus nämä asiat korvaa, vaikka oma vaivansa korjauksissa, omavastuussa ja korvausten hakemisessa aina on.

Katselin oman autoni takakylkeä vähän ihmeissäni. En nähnyt minkäänlaista lommoa.

Kun tarkkaan tutkin, niin pari pientä naarmua oli takapuskurin alaosassa, mutta nekin ajan tummentamia.

Seuraavaksi katselimme hänen lähes uuden autonsa varmana jäljistä, mutta sama juttu, emme löytäneet mitään jälkiä törmäyksestä.

Ojensin käteni miehelle ja sanoin, että ainakin minun puolestani tämä voidaan sopia näin. Hän oli hieman hämillään, ojensi kätensä ja vilkaisi vielä autoonsa ihmetellen.

Minä nousin autoon, lähdin ajamaan kotiinpäin ja ihmettelin mistä se kovaääninen rutina oikein tuli.

Sitten tuli mieleeni, että enkelin siipihän siinä varmaan jäi väliin. Vähemmästäkin rutina kuuluu. Onneksi enkelien siivet ovat kestäviä.

Sitten muistin kaksi pientä naarmua puskurissa ja ajattelin, että koskahan ne olivat tulleet.

Tuli mieleeni, että joskus olisin menettänyt niidenkin naarmujen takia yöuneni. Nyt ne lähinnä huvittivat.

Muutama aamupuolelle valvottu yö, pää jatkuvassa liikkeessä saa paljon asioita menemään tärkeysjärjestykseen.

VERTAISTUKEA ODOTUSHUONEESSA

Olin mennyt Lohjan neurologiselle poliklinikalle puolta tuntia ennen vastaanottoaikaa. Neurologinen poli on jaettu toiselta puolen lasten sairaanhoidolle ja pääty neurologialle.

Kävin ilmoittautumassa hoitajalle ja istuin odottamaan. Yksi mies istui ikkunan alle sijoitetuissa tuoleissa.

Kauempana kaksi aikuista naista tirskui keskenään lasten puolella.

Istahdin odottamaan ja ajattelin, että olemme varmaan hiljaisia miehiä molemmat, mutta iloisesti erehdyin.

Tummiin vaatteisiin pukeutunut, leppoisan oloinen mies huokaisi, että onneksi kohta tulee piikkiä. Yllätyin avoimesta pelinavauksesta ja tartuin heti täkyyn.

Alkoi vilkas keskustelu dystonian oireista.

PYÖRIIHÄN PÖLLÖNKIN PÄÄ METSÄSSÄ

Minun oli niin kova kiire kysellä miehen oireista, kokemuksista ja sairausajasta, että neurologin oven avautuminen lähes harmitti. Sen verran ehdimme keskustella, että aika samanlaiset oireet meillä olivat.

Mies kertoi, että kävi aikaisemmin sauvakävelyllä vaimonsa kanssa, mutta se on nyt sairauden vuoksi jäänyt. Kerroin käyväni pitkillä juoksulenkeillä sairaudesta huolimatta ja hän ihmetteli sitä hieman.

Sanoin, että kun kestää ensimmäisen kilometrin niskan oikuttelut, niin vähitellen pää tottuu liikkeeseen ja juoksu sujuu. Pyöriihän pöllönkin pää metsässä. Kaipa sinne yksi ihmispöllökin mahtuu hölkkäämään.

Mies nyökkäili, että onhan se niinkin.

PÄÄNVISPAAJIEN PUOLELTA SISÄÄN

Miehen palatessa neurologilta huomasin nousta ylös ja esittäytyä. Pyysin häntä käymään joskus lukemassa tätä blogiani. Oli mukava jutella. Tuntui, että jo se jutteluhetki oli käynnin arvoinen. Vertaistuki toimii.

Neurologi avasi oven ja olin pompata ylös, mutta sisään huudettiinkin toinen lasten sairaanhoidon puolella tirskuvista naisista. Jäin miettimään hävettikö heillä tulla päänvispaajien puolelle odottamaan?

Minun vuoroni koitti ja ystävällinen, tuttu neurologi pyysi sisään. Tällä kertaa ei ollut kiire mihinkään. Ei tarvinnut heti riisua ja jutella piikki kädessä odottavalle lääkärille.

HÄN ISTUI JAKKARALLE JA KUUNTELI

Neurologi istui baarijakkaralle, nosti jalkansa jalustalle, oli lähellä ja kuunteli kun kerroin jaksamiseni.

Tuntui hyvältä olla hetki hoidon keskipisteenä. Tuli tunne, että neurologi oli mukana ja kuunteli aidosti.

Mielessä kävi, että varmaan hän kuulee nämä samat valvomiset ja pään aamuyölle vispaukset lähes joka potilaalta.

Ymmärtävästi hän jaksoi kuitenkin kuunnella.

Näin että piikit olivat valmiina pöydällä, mutta hän ei kiirehtinyt niitä ottamaan esille.

AIVOJEN MAGNEETTIKUVAUS

Kysyin keskustelun aikana muut sairaudet poissulkevista tutkimuksista, joita tiesin yleensä dystonian yhteydessä tehtävän. Hän kertoi, että minun oireeni ovat niin selkeät, ettei magneettikuvia tarvita.

Ei ainakaan niskarangan kuvausta, koska sairaus johtuu pään sisältä.

Hän selitti sairauden vaikutukset aivoissa ja antoi lyhyen asiantuntijan kuvauksen sen toiminnasta.

Sanoin, että minulle olisi tärkeää saada kuitenkin varmuus siitä, ettei sairauden oireita aiheuta esimerkiksi aivokasvain. Vaikka oireet ovatkin selkeät niin olisi parempi poistaa mielen päältä pienikin mahdollisuus.

Hän lupasi minulle aivojen magneettikuvauksen, mutta totesi, että ongelma on siinä, ettei pää oikein dystoniassa pysy kuvauksessa paikallaan, ja kuvista tulee epäselviä.

Neurologi katsoi minua ja totesi, että pääni kyllä nytkin liikkuu koko ajan. Sanoin, että jos tehtäisiin se tutkimus sopivan ajan kuluttua piikeistä, niin pää pysyisi paremmin paikoillaan.

Hän piti sitä mahdollisena.

EMG-LAITE VAIHEESSA JA PIIKIT HUKASSA

Otin puseron pois ja hän alkoi pistämään. Neurologi kertoi, että määrää on hieman nostettu viime kerrasta. Nyt haetaan sitä oikeaa tasoa.

Hän kertoi, ettei olisi mukavaa sekään jos leuka roikkuisi kolme kuukautta rintaa vasten.

Myönsin, ettei minustakaan olisi mukavaa katsella kolme kuukautta omaa napaani.

Piikkien aikana kysyin neurologilta EMG-laitteesta ja onko sitä käytetty Lohjan neurologisella polilla. Ensimmäisen kerran vastaanoton aikana hän hieman häkeltyi.

Neurologi kertoi että "piikkejä puuttuu" ja "se asia on vähän vaiheessa". Hän kuitenkin kertoi, että EMG-laite on Lohjallakin tulossa käyttöön.

En tiedä miksi, mutta minulle siitä jäi vähän selittelyn maku. Eikö Lohjalla ole varaa piikkeihin?

En kyllä sitten tiedä onko sillä laitteella minkä verran merkitystä, mutta pistosten oikean kohdan löytäminen on kai oleellista dystoniassa. Ja jos sellainen laite on olemassa, jolla oikea pistopaikka voidaan varmistaa tuntuu "vaiheessa" ja "piikkejä puuttuu" selitys vähän oudolta.

Onko tällainen sitten "maan tapa" Lohjalla? En tiedä.

Piikkien jälkeenkään neurologi ei kiirehtinyt. Tuntui hyvältä, ettei hän vihjannut minua poistumaan. Sain rauhassa kysyä kysymykseni.

Varmistin vielä, että hän kirjoittaisi lähetteen magneettikuvaukseen. Hän lupasi ja pyysi varaamaan ajan poismennessä hoitajalta.

MAGNEETTIREKKA ROMUTETTU?

Menin hoitajan huoneeseen ja pyysin ajan magneettirekkaan.

Muistin muutaman vuoden takaisen episodin, kun viimeksi tivasin pääsyä magneettikuvaukseen Lohjan päivystävältä lääkäriltä.

Olin silloin saanut Mehiläisen työterveyslääkäriltä lähetteen Lohjan sairaalaan.

Hän oli kehoittanut myös magneettikuvaukseen mahdollisen välilevynpullistuman aiheuttaman halvausriskin vuoksi. Lohjan sairaalan päivystävä lääkäri oli kuitenkin hieman äreällä päällä.

Tuli odotushuoneestakin noutamaan minua kovalla äänellä huutamalla. Istuin siellä yksin.

KALLIIT LAITTEET KÄYTTÖÖN

Magneettikuviin päivystävä lääkäri ei ollut innokas lähettämään, vaikka kerroin, että Mehiläisen lääkäri oli suositellut sitä.

Päivystävä lääkäri totesi siihen, että pitäähän niiden tietysti yksityisellä puolella kalliit laitteet saada käyttöön ja maksettua.

Kerroin Mehiläisen työterveyslääkärille Lohjan päivystävän lääkärin mielipiteen magneettikuvauksen tarpeellisuudesta.

Tämä pyöritteli silmiään ja kysyi päivystävän lääkärin nimen.

Kun sitten kävin magneettikuvissa, niissä todettiin suuri roikkuva prolapsi, eli ei se magneettikuva ihan hukkakuva ollut tai pelkkää laitteiden tuhlausta.

Kumma, että näitä tutkimuksia aina saa kerjätä!

Nyt hoitaja kertoi, että Lohjalla on jo omat laitteet, eikä magneettirekkaa enää käytetä. Totesin, että Lohja on tainnut rikastua.

Hän tokaisi, ettei nyt sentään, mutta kalliiksi kuulemma se rekkakin tulee.

ENKELIN SIIPI ODOTTI

Sain ajan aivojen magneettikuvaukseen vuoden lopulle ja puhelinajan neurologille ensi vuoden alkuun.

Oli jo hämärää kun kävelin liukkaan pihan poikki Lohjan sairaalan parkkialueelle.

Panin merkille toisella puolen parkkia hienoon, uudenkarheaan autoon nousevan miehen.

En arvannut, että kättely kolaripaikalla odotti sairaalan pihalla.

 Ja enkelin siipi.


2 kommenttia:

  1. Toivottavasti piikit helpottavat oloasi. Enkeleitä elämääsi ja leppoisaa viikonvaihdetta! Linda

    VastaaPoista
  2. Kiitos Linda kauniista sanoista!

    Odottelen hoitovasteen alkua, pari viikkoahan siihen menee.

    Viime yö kului normaalisti, odottelin katulamppujen sammmumista. Puolen yön maissa pimeni ja kuuntelin vielä myrskyn puuskia.

    Ikkunat kumisivat, katto rymisi, puut humisivat ja pää heilui tuulen tahdissa. Enkelikeinussa.

    Siihen kuunteluun nukahdin.

    Oikein hyvää viikonvaihdetta Sinullekin ja voimia jokaiseen hetkeen!

    VastaaPoista