torstai 26. joulukuuta 2013

KIRJOITTAMATON KIRJA

ONTUVAN ERIKSONIN KUJANJUOKSU


“Kaikille olisi parempi, että sinä kuolisit pois, olet pelkkä yhteiskunnan loiseläjä”.

Nämä sanat tulivat tänään mieleeni, kun juoksulenkilläni ohitin kaatopaikan mäessä sijaitsevan mökin palaneet rauniot.

Ne toivat mieleeni erään nuoren miehen, joka siellä kerran juoppoporukan mukana asui.

Tunsin tuon miehen, kenelle nuo julmat sanat osoitettiin ja joka mökissä aikoinaan asui. Hän oli silloin alle nelikymppinen, mutta jo rappioalkoholisti.

VÄRIEN KIRJOKAARI

Hän oli entinen hyvä työntekijä ja ammattimies, mutta vähitellen pahoin alkoholisoitunut juoppo ja sekakäyttäjä.

Varsinainen katujen kauhu, joka kepillä ontuessaan saattoi oikaista sillä vastaantulijaakin.

Kerran hän nousi täältä kaatopaikalta, löysi rakkaan rinnalleen, työpaikan auttajana ja asunnon Helsingin keskustasta.

Elämän lempilapsen kaari kulki värikkäänä kaatopaikalta puistonpenkille, siihen väliin mahtui elämän värien kirjokaari.

JÄÄTELÖÄ JUOPOLLE

Kerran hän juopotellessaan loukkaantui niin pahoin, joutui sairaalahoitoon. Pitkiä aikoja hän makoili yksinäisenä sairaalassa.

Vain paikalliset uskovat kävivät häntä joskus katsomassa sairaalakäynneillään. He saattoivat tuoda mukanaan torilta jäätelöä tai mansikoita.

Yksin sairaalassa jurottava juoppo alkoi pohtia elämän arvoja.

KÄVELYKEPPIÄ VASTAANTULIJOILLE

Sairaalasta päästyään hän tarvitsi kodinhoitoapua, mutta jatkoi entistä menoa ja juopotteluaan. Oli hankala vaikka olikin avun tarpeessa.

Loukkaantumisen vuoksi saamansa kävelykepin hän säilytti aseenaan.

Sitä sai joskus maistaa viaton ohikulkijakin, joka sattui ärsyttämään miestä.

YHTEISKUNNAN LOISELUKKA

Häntä pidettiin niin toivottomana tapauksena, että lopulta sosiaalihoidon kodinhoitaja toivotti hänelle vain kuolemaa.

"Kaikkein paras olis kuule jos sinä kuolisit pois, sinä olet sellainen yhteiskunnan loiselukka, että kukaan ei sinua kaipaa", eräs kodinhoitaja tylytti kyllästyneenä.

Näin mies itse muisteli sosiaalihuollon työntekijän sanoneen, kun tein juttua myöhemmin raitistuneesta alkoholistista paikallislehteen. Olin silloin lehdessä toimitusavustajana.

RAHAYKSIKKÖNÄ GAMBINA

Nuo sosiaalihuollon työntekijän kylmät sanat viilsivät paatuneen alkoholistinkin kuoreen veriset haavat, joita hän myöhemminkin muisteli.

Ne hieman pysäyttivät miestä, joka otti surutta eläkeläismummolta ruokarahat viinantuskaansa pankkiautomaatilla. Oma nahka on piintyneellä juopollakin lähinnä sydäntä.

Hänen rahayksikkönsä siihen aikaan oli Gambina-pullo. Kaikki laskettiin sen mukaan, kuinka monta pulloa sillä sai Gambinaa.

Onneksi kaikki eivät hylänneet kaatopaikan mökkiin jumiutunutta juopporenttua.

TERMOSPULLOSSA TEETÄ JUOPOILLE

Eräs vanha mummo tapasi käydä tuossa kaatopaikan mökissä viemässä alkoholisteille termospullossa teetä ja syötävää.

Hänet otettiin aina ystävällisesti vastaan ja tämä mummo kertoi sosiaalityöntekijöidenkin ihmetelleen käyntejä.

Olivat todenneet sosiaalihuollossa mummolle, etteivät sinne kaikki pääsekään. Kaatopaikalle käymään juoppokämpässä.

Nyt kun juoksen paikan ohi, niin se rakennus on vain palanut rauniokasa. On vaikea käsittää, että siellä on joku selvinnyt talven pakkasilla.

Moni ei koskaan selvinnytkään.

LÄÄKKEIDEN SEKAKÄYTTÄJÄ

Tuo "loiselukaksi” haukuttu alkoholisti oli kaikkein pahin porukasta.

Hän kertoi minulle olleensa ainoa, joka pystyi juopporemmistä lähtemään myös karmeina krapula-aamuina hakemaan “valtsun” kulmilta pullorahat.

Ja rahat hän otti tavalla tai toisella. Väkisin jos ei saanut vapaaehtoisesti. Uhreja aina löytyi häikäilemättömälle saalistajalle.

Kävi kuitenkin niin ihmeellisesti, että hän lopulta pääsi eroon alkoholista.

Lukuisten hoitolareissujen paaduttama mies, lääkkeiden sekakäyttäjä, jonka päivittäinen annos ylitti itsemurhaa yrittävän annoksen.

Hän raitistui eräänä kauniina päivänä, kaatopaikan jätekasaankin voi paistaa aurinko.

KAATOPAIKALTA KULLAN KAINALOON

Toivottomaksi loiselukaksi leimattu alkoholisti tuli eräällä hoitokotikierroksella uskoon. Hän raitistui ja aikanaan pääsi alkoholistien hoitokotiin vahtimestariksi.

Rinnalleen hän löysi rakastavan ihanan vaimon ja kodin Helsingin keskustassa, jonka lämmössä minäkin sain kerran vierailla.

Tein silloin hänestä silloin jo toista juttua hieman isompaan lehteen. Hänen elämäntarinansa, selviytyminen kaatopaikan rotanloukusta kiinnosti lukijoita.

Kaikki me tarvitsemme selviytymistarinoita.

Mies, joka sosiaalihuollon silmissä oli kuoleman ansaitseva loiselukka, oli nyt toisten auttajana alkoholistiparantolassa.

KIRJA MIELESSÄ

Minä ja moni muu jäimme ihmettelemään tuota suurta muutosta. Olin tehnyt hänestä parikin lehtijuttua ja niiden kautta tunsin hänen elämänsä hyvin.

Mielessä alkoi jo elää kirja hänen rankasta elämästään.

Matkaa kaatopaikan mökistä kauniiseen kotiin oman kullan kainaloon oli ollut raskas ja väkivaltainen, mutta päättynyt rakkauteen.

Niin silloin vielä uskoimme ja toivoimme.

SINÄ OLET SE KOLMAS

Eräässä alkoholistien parantolassa hänelle todettiin, että täältä on aikaisemmin selvinnyt kaksi miestä.

"Ensimmäinen meni tuohon läheiseen järveen, toinen meni hirteen, joten sinä olet ilmeisesti se kolmas", hänelle sanottiin.

VIIMEINEN TAPAAMINEN

Tapasin hänet upean vaimonsa kanssa viimeisen kerran sattumalta erään kaupan pihassa. He olivat matkalla vuokraamalleen kesämökille lomailemaan.

Puhuimme siinä samalla myös kirjasta, jonka olisimme halunneet kirjoittaa hänestä.

Hän oli itse sitä mieltä, että kirjassa tulisi sitten kertoa kaikki. Ja se kaikki olisi rankka stoori. Olisi vielä kypsyteltävä sitä.

Jätimme asian kypsymään ja sovimme, että kun hän olisi valmis, niin he ottaisivat yhteyttä minuun.

KAIKKI POLUT PÄÄTTYIVÄT

Kaikki ei kuitenkaan sujunut kuin elokuvissa.

Elämänviivat olivat liian syvällä, arvet liian suuria ja maailma liian julma paikka entiselle alkoholistille.

Entinen elämä oli juurtunut liian syvään. Elämän polut, kaatopaikalta kaduille, olivat liian raskaita ja päättyivät liian usein umpikujiin.

ONTUVAN ERIKSONIN KUJANJUOKSU

Hän ehkä kompastui entisen elämän juurakoihin, eikä kaatunut jaksanut enää nousta.

Eikä uudelleen kaatuneille nostajia jonoksi asti ole edes uskovien keskuudessa. Piirit pienet pyörivät ja puhujia kyllä riittää.

Vanha alkoholisti oli langettuaan yksin, kuin ontuva Erikson.

En tiedä hänen loppuvaiheitaan, mutta kuulin, että hänet löydettiin puistonpenkiltä kuolleena.

TOIVE TOTEUTUI OSITTAIN

Väsyneen sosiaalihuollon työntekijän sanat toteutuivat, mutta eivät kokonaan.

Häntä jäätiin kaipaamaan monessa sydämessä.

Hänen kuolinilmoituksessaan luki “ikävöiden ja rakkaudella kaivaten”.

MINÄ KAIPASIN HÄNTÄ

Tänään, kun juoksin tuon tönöraunion ohi, minä kaipasin häntä.

Kaipasin hänen silmissään palanutta tulta. Elämän tulta, jossa oli selviytymisen liekki.

Kun katselin palanutta rakennusta ajattelin, että täältä sinä ystäväni kuitenkin nousit.

Mietin miksi he eivät koskaan soittaneet tai miksi minä itse en soittanut.

Näytit kuitenkin kaikille ettet ole loiselukka, jota kukaan ei kaipaa.

Olisin halunnut kirjoittaa sinusta sen kirjan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti