keskiviikko 18. joulukuuta 2013

ISÄN KÄSI

KYYNELEET VALUIVAT VERHOLLA

Oveen ryskytettiin. Vaativasti ja kovaa. Unen läpi tiesin kuka siellä on. Muistin hänen lyöneen päänsä onnettomuudessa ja pelkäsin aivovammaa.

Pelkäsin sen alkaneen oireilla. Nyt se on alkanut, säpsähdin hereille.

Suunnaton helpotus täytti mieleni kun katselin pimeää huonetta. Olin yksin vuoteessa ja oli aivan hiljaista.

Olin nähnyt unta.

Muistin, että minä olen se sairas. Oli helpottava tunne tajuta se. Oli ihanaa, että minä olen sairas ja läheiset terveitä.

Ymmärsin taas jotain vanhemmuudesta, ymmärsin, että oma sairaus on aina helpompi kantaa kuin läheisen sairaus.

Muistan lukeneeni muinaisesta hautakivestä tekstin, jonka sureva äiti oli kirjoittanut. Tekstissä luki: "Olisinpa se ollut minä".

"KOKKEILEPPA AUKASTA"

Isäni yllättävä kuolema vuosien takaa tulee mieleeni. Olin silloin teinipoika ja juuri aikuistumassa. Aamulla keskustelimme vielä isäni kanssa.

Hän kyseli päivän tapahtumista ennen lähtöäni. Keskustelu oli viimeinen isäni kanssa.

Päivällä isä sai aivoverenvuodon ja meni nopeasti tajuttomaksi. Seuraavan kerran pidin isäni kädestä sairaalan kylmiössä.

Isän käsi oli vielä haalea, kuin elävän käsi. Muistin siinä hetkessä tapauksen lapsuudenkodistani.

ISÄN NYRKKI

Isä istui keittiön pöydän ääressä ja ojensi nyrkkinsä eteeni. "Kokkeileppa saakko auki", hän sanoi.

Minä olin nyrkin mittainen pikkumies, mutta varma voimistani.

Kyllä minä tuollaisen käden avaisin. Olin puitakin halkonut.

Isän nyrkki ei vain auennut. Ei vaikka kuinka yritin.

Kasvot kireinä, irvistellen ja kynnet syvällä sormien lomassa punnersin kättä auki.

Lopulta myönsin, ettei isän nyrkki minun voimillani avautunut. Isä myhäili ja avasi kouransa. Käsi oli suuri ja vahva.

Isän käsi. Turvallinen ja lämmin.

KUOLEMA AVASI NYRKIN

Siinä sairaalan kylmiössä pidin samaa kouraa kädessäni. Käsi oli auki. Enää se ei tuntunut vahvalta.

Kuolema oli avannut isän nyrkin. Avannut kämmennen. Tarttunut siihen ja vienyt isäni minulta pois. Hyvän isän, erämiehen.

Vienyt metsämiehen viimeiselle vaellukselle.

Kaipasin isää usein ja muistan hyvin unen, jonka näin hänen kuolemansa jälkeen.

KYYNELEET VERHOLLA

Heräsin yöllä siihen, että pitelin kaksin käsin verhoista kiinni. Roikuin niissä kuin hädissäni.

Pidin kiinni kourat kouristuneena.

Tajusin, että pidin kiinni isästä. Pidin kiinni siitä, mitä minulla vielä oli, pidin kiinni muistoistani.

Äkkiä verhoja pitkin alkoi valua suuria kyyneleitä. Niitä valui kuin kauniita kastepisaroita.

Samalla kuulin tuskaisan huokauksen, isäni äänen, joka sanoi:

 "Minä en voinut mitään sille, että kuolin".

Sitten ääni oli poissa. Minä heräsin unesta ja katselin ihmetellen kuivia verhoja.

Vielä tänäänkin, kun suljen silmäni, näen kyynelten valuvan verhoja pitkin ja kuulen korvissani samat sanat.

Sanat kertovat minulle siitä, että elämällä on alku ja loppu. Määräajat joita ei voi muuttaa.

On vain hyväksyttävä tosiasiat.

Ymmärsin kuitenkin myös sen, että kyyneleet ovat kuolemaakin väkevämmät.

Rakkauden kyynelet. Ne ovat viimeisen virran vesiä.

ISÄN SELÄSSÄ VIRRAN YLI

Muistan kuinka pikkupoikana olimme eräretkellä ja tulimme kerran suuren virran rannalle.

Pienen pojan silmissä se oli valtava, kuohuva koski. Pelottava ärjänne.

Isä kahlasi virran yli ja vei reppunsa vastarannalle. Katselin kauhuissani kun hän palasi takaisin kuohujen läpi.

Rannalla hän kumartui ja nosti minut selkäreppuun.

Sieltä ylhäältä, isän selästä katselin kuohuihin kun menimme virran yli. Turvallisesti isä laski minut vastarannan törmälle.

Rantatörmältä katselin vielä yli synkeän virran sinne mistä tulimme.

Isän reppu keikkui jo metsään katoavalla polulla. Pinkaisin juoksuun halki joenvarren heinikon.

PUUKUORMAN NOUTO

Nukuin viime yön erittäin hyvin. Nyt on raikas olo. Terve olo. Edes niskat eivät vaivaa. Viimeisestä piikistä on viikko.

Olisiko piikki tehoamassa?

Sängyssä päätä veti mielestäni hieman vähemmän vasemmalle. Aamulla se on tavallista koska niskat ovat levänneet.

Olin kyllä illalla aika väsynyt, sillä olimme hakemassa joulukuusta ja puukuormaa varastoon.

Olen aina viihtynyt hyvin metsässä. Kuorman tekeminen ja leppoisa rupattelu siinä samassa on mukavaa.

Urheilusta puhumme enimmäkseen. Olen innokas urheilun seuraaja ja kiinnostunut kaikista lajeista. Puhuttavaa riittää ja seurattavaa.

Aina on jokin peli tai kisa menossa. Jääkiekko on kuitenkin lempilaji, eikä siitä puhumiseen kyllästy koskaan.

JOULUKUUSEN TUOKSU

Joulukuusen katselimme lopuksi kuorman päälle. Kuusi on tänä vuonna kauniimpi kuin koskaan.

Tavallinen metsäkuusi, mutta kuin tarhassa kasvatettu.

Minä en ole koskaan ollut tarkka joulukuusen mallista. Mielestäni suomalainen metsäkuusi on aina kaunis.

 Ja kuusen tuoksu tuo joulun. Eräs parhaita hetkiä joulussani on kuusen tuominen sisälle.

Se hetki, kun havujen tuoksu täyttää kodin.

Joulun tuoksu.


4 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista isäsi muistelosta. Olen pahoillani, että hän lähti liian aikaisin. Minä olen ollut "isän tyttö" ja sain pitää hänet kauan. Muistot elävät valtavana voimavarana.
    välläys

    VastaaPoista
  2. Kiitos lämpimästä palautteesta Välläys!

    Olet aivan oikeassa. Kyllä muistot ovat juuri sitä mitä sanoitkin, valtava voimavara.

    Niistä voi ammentaa jatkuvasti, niistä löytyy resepti selviytymiseen, niistä löytyy tapa suhtautua tyynesti elämän myrskyihin.

    Onnittelen sinua hyvästä muistosta isästäsi, sellaisen muiston arvoa ei voi edes millään mitata, se on mittaamattoman arvokas.

    Meidän isällä oli tapana todeta minusta ja veljestäni, että "kyllä meiän pojat osaa". Siitä tuli jossain vaiheessa huumorimielinen lentävä lause meille, mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt sen arvon.

    Siinä luotiin itsetunnolle perusta, joka ei horjunut, vaikka aina ei ole elämässä onnistunutkaan.

    Taustalta kuuluu silloinkin isän hyväksyvä ääni "kyllä meiän pojat..."!

    VastaaPoista
  3. Nii-in. Jos minulla on joskus vaikeaa, niin alan muistella isääni ja miettiä, miten isä on selvinnyt kaikesta ja miten hän ehkä sanoisi minulle tässä tilanteessa. Ihan niin kuin jostakin tulisi voimaa.
    välläys

    VastaaPoista
  4. Onpa Sinulla kaunis muisto isästäsi Välläys!

    Voiko suurempaa rikkautta jättää lapselleen kuin Rakastavan viisauden.

    Olen onnellinen puolestasi!

    VastaaPoista