sunnuntai 8. joulukuuta 2013

HIRVIÖKOULU JA KIUSAAJAT

"MEIDÄN KOULUSSA EI KIUSATA KETÄÄN"

Korkki on täytetty syljellä. Hiljaa käsi ojentuu pään yläpuolelle. Luokassa on hälinää, opettaja kirjoittaa tehtäviä taululle.

Kiusaajan käsi valuttaa sisältönsä otsahiuksille, siitä ne valuvat otsaa pitkin silmille, putoilevat vihkolle.

Kirjoitus sumeutuu kyynelistä ja syljestä.

ON PAREMPI OLLA NÄKEMÄTTÄ

On hiljaista, ympärillä istuvat odottavat reaktioita. Opettaja istuu pöydän taakse, rykii kurkkuaan, painaa päänsä alas.

On parempi ettei näe mitään. On parempi, ettei tuota äskeistä tapahtunut. On parempi, että tunti alkaa.

MEIDÄN KOULUSSA EI KIUSATA

Poika sulkee vihkonsa, sivut liimautuvat yhteen. Poika ei avaa enää niitä. Kiusaaja on kääntynyt rehvakkaasti sivuttain ja virnuilee ylimielisenä.

Tämä on tositapaus eräästä Uudenmaan koululuokasta muutaman vuoden takaa. Eräästä niistä kouluista, joiden edessä rehtorit lausuvat kuuluisat sanansa:

“Meidän koulussa ei kiusata ketään, en ole ainakaan kuullut tai nähnyt sellaista.”

HIRVIÖKOULU PURETAAN

Luin netistä, että nuoruuden kouluni oli purettu. Tunsin suurta iloa, vapauden tunnetta ja riemua. Hirviökoulu sai kadotakin kartalta.

Mitään hyvää muistoa minulle ei sieltä ole, enkä ole tavannut muitakaan jotka sitä hyvällä muistelisivat.

Niitäkin voi tietysti olla.

Homekouluna se opinahjo taisi tuomionsa lopulta saada. Minun mielessäni se sai vain mitä ansaitsi. Lopultakin.

Home vammautti takuuvarmasti vähiten siinä koulussa.

REHTORI RIISUTTI TYTÖN

Rottakokeiden koulu se oli. Koulu jossa tehtiin ihmiskokeita lapsilla. Lähes neljänkymmenen oppilaan suurluokkia.

Opetuskokeiluja, koulukokeiluja, jatkuvasti vaihtuvia harjoittelijaopettajia, jotkut heistä hiljaa mutisevia kuiskaajia.

Ja rehtori, joka ei pystynyt panemaan kiusaajia tai itseään kuriin.

Minuakin rehtori pilkkasi nimeni perusteella ja uhkaili julkisesti. Kerrottiin, että erään tytön, jota epäiltiin myymälävarkaudesta, hän riisutti sukkasilleen paljastaakseen varkauden.

PERINTEINEN KIUSAAJAJENGI

Suurluokassamme oli perinteinen hierarkia. Oli luokan vahva poika, joka johti kellokkaana.

Hänen suojeluksessaan sai olla rauhassa.

Oli hänen adjutanttinsa, varakkaan perheen poika, joka nukkui yleensä aamutunnit.

Oli epäsosiaalinen tappelupukari, joka mukiloi kellokkaan epäsuosioon joutuneet.

Oli luokalle jäänyt uskovaisen perheen poika, joka voimistelutunnilla nipisteli ja kiusasi jonossa.

Kotonaan hän esitteli pornokorttikokoelmaansa.

KIUSAAJA SUOJELIJANA

Oli kaveripari, joista toinen oli hyväntuulinen ja leppoisa tyttöjen suosikki. Toinen oli pahansisuinen kiusaajaluonne. Tunki käsiään tyttöjen housuihin ja hinkkasi itseään pulpetin reunaan.

Hän kävi nyrkkeilykerhossa ja piti itseään kovana kaverina.

Hän yritti päästä luokan kovisten liepeillä liikkuvan tytön suosioon ja onnistui siinä minun kustannuksellani.

KIUSAUSKIRJE KIERTÄMÄÄN

En kuulunut kovisporukkaan, mutta sain olla suhteellisen rauhassa.

Kunnes jouduin tuon kovisten suosioon pyrkivän tytön silmätikuksi.

Hän hankkiutui viereeni istumaan ja aloitti siitä kiusaamiseni.

Kirjoitti minusta pitkän pilkkaavan kirjeen ja kierrätti sitä luokassa.

Kiusaajan vaistoilla hän osasi kaivaa esiin ne heikkoudet, jotka sattuivat hyvin kipeästi.

Kukaan ei uskaltanut vastustaa häntä, koska hän oli kovisten, varsinkin sen kiusaajaluonteisen kaverin suojeluksessa.

MITTANI TULI TÄYTEEN

Kerran sitten mittani tuli täyteen ja päätin ottaa matsin tuon “suojelijan” kanssa. Muut kovikset olivat jossain tupakalla ja siinä luokassa hänellä ei ollut taustatukea.

Matsi oli vähän ihmeellinen. Hän huitoi ensin ilmaan ja kätki sitten kasvonsa kyynärpäidensä sisään.

Siinä hän sitten kyhjötti ja minä taoin kyynärvarsia.

KIUSAAMINEN LOPPUI SIIHEN

Lopetin sitten kun väsyin takomaan käsiä ja poistuimme luokasta. Jonkunlainen kunnioitus siitä ilmeisesti kuitenkin jäi.

Uskalsin nousta tuota kiusaajan suojelijaa vastaan ja tytönkin kiusaaminen loppui siihen. Sain olla jatkossa häneltä rauhassa.

Joskus myöhemmin kun olen tavannut näitä luokan kiusaajia, olen morjenstanut heitä ja ajatellut, että menneet ovat menneitä ja oma kokemani kiusaaminen olivat varsin pientä.

Osasin enimmäkseen antaa verbaalisesti takaisin ja usein se riittikin.

KIUSATUT OVAT KUIN SOTAVAMMAISIA

Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että koulumaailma ja kiusaamiset siellä on vammauttanut Suomessa ihmisiä valtavat määrät.

Mielestäni pahiten vammautuneille pitäisi antaa jonkinlainen sotavammaisen status. Kouluvammautetut.

Omat kaverit ovat vielä olleet asialla. Kiusaajia, vanhoja kouluvammauttajia liikkuu paljon keskellämme.

Koulukiusaamisesta ei puhuta koskaan liikaa.

Mielestäni luokan maksimikoko saisi olla korkeintaan kymmenen oppilasta. Silloin opettajan huomio riitäisi kaikille oppilaille.

KOULUKIUSAAJAT SIIRTYVÄT TYÖPAIKOILLE

Vuosia myöhemmin, kun näin työpaikoilla ensimmäiset kiusaajat, ymmärsin heti, ettei ihminen miksikään muutu.

Työpaikkakiusaaja on usein oppinsa saanut jo koulussa. Keinot ovat vain hioutuneet elämän kouluissa.

EPÄONNISTUNEEN KOULUN PURKAMINEN

Minun kouluaikani massaluokat ja kokeilut olivat täydellisiä epäonnistumisia. Yhteiskunnan hoitovirheitä, joita kukaan ei ole pahoitellut.

Koulun purkaminen oli pieni oikeudenosoitus entisille oppilaille.




MUSTA KIVI


Olen rannan painunut paju
varsi virrassa vapisee,
ja versoni kylmät, jäiset,
jäähileinä helisee.

            Olen menneen kesän korsi,
             syysmyrskyissä katkesin
             ja kallion kamaralle,
             minä hiljaa painauduin.

Olen virran musta kivi,
jota aallot muotoilee,
jonka jäisen kuoren alla
sydän kylmästä värisee.

            Olen menneen kesän korsi,
            syysmyrskyissä katkesin,
            ja kallion kamaralle,
            minä hiljaa painauduin.

Olen jäätynyt metsän marja,
jota linnut nokkia saa,
jonka tulenpunainen väri,
tuskan mittoja heijastaa.

            Olen menneen kesän korsi,
            syysmyrskyissä katkesin,
            ja kallion kamaralle,
           minä hiljaa painauduin.


 



7 kommenttia:

  1. Koulusta voisin kirjoittaa...

    Tulin kaupunkiin kansakoulun toiselle luokalle joulun jälkeen. Meille kolmelle sisarukselle oli hankittu asunto kaupunkiin. Olimme siellä enimmäkseen keskenämme. Minä olin silloin kahdeksanvuotias. Isä teki kotona maalla savottatöitä. Äiti "asui" puolivälissä, eli oli välillä maalla ja välillä toi meille ruokaa tms.

    Olin ns. avainlapsi. Minulla oli asunnon avain kaulassa kuminauhassa niin kuin monilla muillakin koululaisilla. Kun äiti vei minua uuteen kouluun ensimmäistä kertaa, hän neuvoi: "Tuosta kaupan kurkkupurkki-ikkunan kohdalta sitten käännyt oikealle jne." Seuraavana päivänä hän näki toisen tytön menevän koululle päin ja kysyi häneltä, että meneekö hän siihen kouluun. Sitten osasin mennä sen tytön kanssa kahdestaan kouluun. Näin se kaupunkikoulu alkoi.

    Toisen luokan opettaja oli hyvin vaativa mutta ystävällinen, vanha nutturapäinen nainen. Meidän piti kirjoittaa kirjoitusvihkoon hyvin ohueksi teroitetulla kynällä ja vähän painaen kaunokirjoitusta. Pyyhekumia ei saanut lainkaan käyttää. Opettaja kyllä huomasi, jos sitä oli käytetty. Jos tuli virhe, niin virheellinen kirjain vedettiin yli vinoviivalla ja yläpuolelle kirjoitettiin oikea kirjain. Kumin käytöstä ja muista pikkurikkeistä joutui nurkkaan. Tavallista oli, että kaikki neljä nurkkaa olivat käytössä.

    Ehkä en ollut maalaiskoulussa oppinut tarpeeksi hyvin kirjoittamaan. Siellä ei oltu niin tarkkoja yleensäkään, kun oli kolme luokka-astetta samassa luokkahuoneessa yhdellä opettajalla. Uudessa koulussa jouduin nyt tekemään ylimääräisiä kirjoitusharjoituksia.

    Opettaja antoi minulle viivoitetun paperin, jossa oli kaksi lehteä. Hän kirjoitti joka rivin alkuun hienon mallikirjaimen. Minun piti kotona kirjoittaa kukin rivi täyteen sitä kirjainta mallin mukaan. Minulle oli asuntoon hankittu pieni, tavallista matalampi työpöytä kotitehtäviä varten. Asunnossamme asui nyt myös satunnaisesti vanhin veljenikin neljäntenä. Hän oli armeijassa, mutta oli välillä lomilla.

    Veli harrasti valokuvausta. Hän halusi kerran ruveta kuvaamaan meitä muita. Minua kuvattiin esimerkiksi nukkeni Anja-Kirstin kanssa. Toisessa kuvassa ei nukkea ole kanssani. Jäljestä päin minua hävettää, kun kaulassani roikkuva avain näkyy siinä kuvassa.

    Niissä kuvauksissa sattui jotain ihan kamalaa. Sisällä kuvattaessa veljeni käytti jotain magnesiumia tms. salamavalolähteenä. Hän kuvasi minun työpöytäni läheltä käsin. Kun se valo syttyi, niin siitä räiskähti kipinä sille opettajan antamalle kirjoituspaperille ja siihen tuli reikä. Minä olin aivan kauhuissani, että mitä opettaja sanoisi siitä. Mietiskeltiin, että mitä asian kanssa tehdään.

    Joku löysi sitten kirjakaupasta onneksi samannäköisen paperin. Mutta ne mallikirjaimet! Ei auttanut muu, kuin ruveta mallien mukaan vääntämään mahdollisimman samannäköisiä kirjaimia uudelle paperille, mukamas opettajan antamiksi malleiksi. Niiden piti onnistua ihan ensiyrityksellä, kun ei saanut kumiakaan käyttää. Sitten kirjoitin rivit täyteen ja vein sen seuraavana päivänä opettajalle sydän pamppaillen. Kun en kuullut mitään asiaan liittyvää jälkikätenkään, niin ajattelin, ettei opettaja huomannut mitään erikoista. Niinpä tiedän oppineeni kaunokirjoituksen. Numero oli sitten jotain ysiä ja kymppiä.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa koulusta:

      Tuossa uudessa koulussa minua kiusattiin vain kerran. Ehkä kolmannella luokalla ollessani luokkaan tuli uusi oppilas muualta. Jotain kärhämää oli hänen kanssaan, ja minä makasin maassa selälläni. Hän hankasi lunta naamaani. Kellon soitettua menimme luokkaan, minä itkien. Opettaja huomasi sen ja piti puhuttelun kiusaajatytölle. Ei kiusaamista ollut sen jälkeen.

      Pihalla leikittiin muunmuassa valokuvaajaa, jossa leikissä valokuvaaja pyörittää kädestä pitäen kuvattavia vuorotellen itsensä ympäri. Hän päästää kuvattavan jossakin vaiheessa irti, ja kuvattava jähmettyy johonkin asentoon. Kun kaikki on pyöritetty, kuvaaja valitsee kuka on hassuimmassa asennossa. Tämä pääsee sitten kuvaajaksi. Ehkä tämä leikki on vieläkin käytössä.

      Viimeinen pari uunista ulos -leikkiä myös leikittiin. Oltiin parijonossa. Yksi henkilö jonon edessä huusi komennon. Viimeiset lähtivät komennosta jonon molemmin puolin juoksemaan johonkin maaliin. Jompi kumpi piti saada kiinni ennen maalia. Oli myös polttopalloa, jossa kaikki muut olivat maahan piirretyssä ringissä, ja ulkopuolella oleva polttaja yritti saada pallon osumaan johonkin. Se, johon oli osuttu joutui pois. Viimeksi jäänyt varmaan pääsi sitten polttajaksi.

      Pihalla oli matala puomi, jonka päällä eri joukkueiden jäsenet yrittivät pudottaa vastapuolelaisia. Ruutuhyppelyä oli, silloin sitä kutsuttiin paraksi. Tietysti naruhyppely oli. Rimpat olivat niitä nopeita pyörityksiä. Kissanviikset olivat jotakin tietynlaisia hyppelyjä pitkässä narussa. Lienee ollut koirankuonokin. Kyllä näköjään muisti tekee tepposiaan jo, en muista leikkejä täysin. Sitten oli sellaista, että mentiin letkassa. Jokaisen piti matkia, mitä ensimmäinen teki, astua vaikka kiven yli, mennä oksan alta jne.

      Villalanka tuli aika suosituksi tytöillä. Siitä solmittiin lenkki. Lenkkiä pidettiin päistään molempien käsien sormissa. Lenkin pituus oli sellainen, että kädet saivat olla riittävän etäällä toisistaan, ehkä vähintään hartianleveydellä. Sormien avulla siitä saatiin vaikka minkälaisia kuvioita, kun eri sormien silmukoita vedettiin läpi tai vietiin toisten yli ja monella lailla vekslattiin. Saatiin mm. Eiffeltornia, kalaverkkoa, kahvikuppia ja vaikka mitä. Niitä kuvioita opittiin toisiltamme. Itsekukin voi nytkin kokeilla. Minä en muista niitä hienoimpia kuvioita. Kahvikupin varmaan osaisin.

      välläys
      (jatkuu seuraavassa)


      Poista
  2. Sanaleikkejä oli. Jos joku oli esimerkiksi Pirkko, niin sanottiin: Pirkko pii, pipaptee, pilliskukko pipsis. Joskus sen loppu kuului: 'pilliskoukku pipsis'. Joku sen tapainen leikki oli, että kehotettiin sanomaan esim.: Sano 'tupsu'. Kun toinen sanoi 'tupsu', niin sanottiin, että olet hupsu. Tätäkään en ihan tarkasti muista, millaisia ne sanonnat olivat.

    Johonkin leikkiin valittiin aloittaja lorun kanssa. En ihan muista miten loru kokonaisuudessaan meni. Ainakin siinä oli jossakin kohdassa: ”Keisari istuu palatsissaan... se joka tulee viimeiseksi, ompi kuolema!” Joku muu varmaan muistaisi lorun kokonaan, sen voisi täydentää, joka muistaa. Olikohan joku loru: ”A, b c, kissa kävelee tikapuita pitkin taivaaseen.” Niitä loruja on varmasti eri puolilla Suomea erilaisia.

    Tämmöistä oli. Niin, ja tyttöjen piti olla koulussa essut edessä. Kun kouluruokailussakin saattoi tippua ruokaa, niin mekko pysyi siistinä. Opettaja sanoi meille, että parsituissa ja paikatuissa vaatteissa saa olla koulussa mutta rikkinäisissä ei.

    Minulle oli ruokailussa kova paikka se, kun ensimmäisen kerran sain kaalikeittolautasen eteeni. Söimme erillisessä ruokalarakennuksessa. Minä en ehkä ollut tottunut kotona kaalikeittoon. Kirkkaassa nesteessä lillui kaalinpaloja. Ne tuntuivat hirmu inhottavilta lötkäreiltä suussa, kun niitä yritti pureskella. Tottahan se lautasellinen piti syödä. Mutta nieleskeleminen oli ihan kamalaa. Siinä meni sitten niin paljon aikaa, että jäin yksin niitä nieleskelemään, kun muut jo lähtivät ruokalasta.

    Opin kuitenkin syömään kaalikeittoa. Nykyään keitämme sitä valtavan kattilallisen kerrallaan. Meinataan, että siinä on syötävää moneksi päiväksi. Siihen on kuitenkin tullut suuri himo, niin että se loppuu ennen aikojaan.

    Pikku välläys essi eessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppikoulussa meitä oli sitten 43 tyttöä samalla luokalla. Tyttökolusssa oli sellainen komento, että ei saanut olla pitkissä housuissa kuin vain urheilupäivänä.

      Eräs opettaja oli tyrannimainen. Me kaikki pelkäsimme häntä pulpeteissamme kämmenselät valkeina tai sinikirjavina. Minäkin jouduin kerran illalla menemään hänen kotiinsa osoittamaan laiskanläksyn osaamista. Luin sitä läksyaluetta niin vimmatusti pelon vallassa, etten meinannut muistaa yhtään mitään lukemaani. Aina luin sen aineen läksyjä myöhään iltaan ja aamulla heräsin aikaisin kertaamaan niitä sängyssä. Mutta en oppinut juuri mitään. Nukkuminenkin jäi huonoksi ja vähäiseksi, kun nukuin kapealla ja kovalla sohvalla.

      Vaihdoin vanhempieni halusta toiseen kouluun lukioon. Se koulu oli ollut alunperin poikalyseo. Nyt otettiin sinne myös tyttöjä. Rehtori, historianopettaja, oli tottunut käsittelemään poikia. Me tytöt saimme saman kohtelun kuin pojat. Jos läksyä ei osannut tai ei osannut näyttää kartalta historian tapahtumia, opettaja sanoi: Painu p-----llesi! Karttakeppi saattoi katketa tai lentää perään. Tästä huolimatta minusta sekakoulu oli luonnollisempi, vapauttava.

      välläys

      Poista
  3. Kiitos Ystäväni!

    Kirjoituksesi kouluajoistasi olivat niin mielenkiintoisia ja tapahtumarikasta ajankuvausta, että tein niistä oman blogikirjoituksen "Välläyksen kouluvuodet".

    Kanssasi pulpetissa harzu

    VastaaPoista
  4. Kirje koulukiusatun tytön äidille 22.5.2010

    Olet käynyt läpi vaikean ja suuren asian. Kyllä uskoisin, että sillä on merkitystä asian ratkaisuun ja ajattelemisen aihetta myös muille. Ihmettelen, että kiusaajat ovat tyttöjä. No, minuakin kiusasi luokalleni tullut uusi tyttö. Minä olin muuttanut maalaiskoulusta joulun jälkeen toiselle luokalle kaupunkiin kouluun. Minusta tuntuu, että se uuden tytön tulo ja kiusaaminen olivat vasta sitten seuraavana talvena. Hän painoi naamaani lumeen, ja siinä lumessa vähän taisteltiin sillä seurauksella, että itkin välitunnilta luokkaan mennessäni. Opettaja huomasi sen ja piti yleisen puhuttelun, ja kiusaaminen loppui onneksi siihen ihan alkuunsa.

    Minäkin olen ollut herkkä ja ujo. Ei silloin ehkä sanallista kiusaamista harrastettu. En olisi varmaan uskaltanut panna sanallisesti hanttiin. Onneksi en joutunut enemmän kiusatuksi. Tyttäresi voisi miettiä tilanteita varten valmiiksi, mitä hän sanoisi. Minulta monesti pyydettiin jotakin laskujen opastusta. Piirustuksessa se meni yli: minua pyydettiin piirtämään joku asia toisten piirustuksiin. En ymmärtänyt, ettei se ole oikein ja kiltteydessäni suostuin. Se oli pienoista hyväksikäyttöä.

    Ole jostakin kuullut, että kiusaajalla saattaa olla vaikeus kommunikoida muuten kuin kiusaamalla. Tyttäresi taitaa vähän varoa ystävystymistä tai kanssakäymistä, hänellä taitaa olla takana pettymyksiä. Kerran tyttäresi sanoi kentällä ollessamme, ettei hän halua jutella toisten juoksijatyttöjen kanssa. Hänen kannattaisi kuitenkin yrittää tutustua toisiin ja jutella jo tuttujen kanssa. Toisetkin voivat olla ujoja ja huonoja tekemään aloitteita. Jutteleminen voisi ehkäistä kiusaamista, koska toisen ei tarvitse kiusaamalla yrittää saada huomiota ja keskustelua.

    Tyttö on monilahjakas. Minullakin on monia kykyjä, samoin kuin isälläni. Niitä kykyjä täytyy kuitenkin ylläpitää ja vahvistaa. Ja jos toisessa kyvyssä tai harrastuksessa sattuu menemään vähän huonommin, niin voimavarana on muita kykyjä.

    Niin kuin sanoit, herkkyydestä syntyy hienoja asioita. Se on käynyt toteen isäni kohdalla. Hän oli ystävällinen, ei-riidanhaluinen mutta kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin pyrkivä. Hänen sota-ajan kirjeistään kotiin ja muista kirjoitelmistaan tulee valtavan hienosti esiin hänen herkkyytensä. Herkkä ihminen aistii tunnelmat voimakkaasti. On hienoa, jos niitä voidaan kanavoida esille myös toisten tunnistettavaksi. Emme ole pitäneet isää erityisen herkkänä ihmisenä, mutta hänen tuotoksensa paljastavat sen.

    Tytöllä on erityisen hyvä kirjoituskyky. Se on käynyt ilmi jo nuorempana. Hänen novellinsa oli tosi hieno, ei uskoisi sitä 12-vuotiaan kirjoitukseksi. Toivottavasti hän ei kuitenkaan liikaa jää tietokoneen ääreen, kun hän voisi myös olla ystävien kanssa oikeasti. Ja juoksentelisi ja hyppisi pihalla, että fyysinen kunto säilyisi.

    Miten se kilpajuoksukokemus sitten asettui kotona? Vieläkö hän harmitteli sitä, ettei hän voittanut? Ehkä sitä harmittelua ei kannata kamalasti estellä. Antaa pirauttaa itkut, ja eiköhän se siitä sillä lailla purkamalla ohi mene. Eiköhän se ole parempi niin. Olisi hyvä, jos pihalle saisi harjoittelupaikan hyppäämistä varten. Minulla oli veljeni kanssa pituus- ja korkeushyppypaikka sahanpuru- tai hiekkakasassa. Kotipihalla voi rauhassa milloin vain harjoitella ilman katselijoiden paineita vähän niin kuin leikkien. Harjoittelu ei välttämättä tarkoita, että kilpailuihin pitää mennä.

    Kaikkea hyvää teidän perheelle.

    välläys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Välläys!

      Hienosti olet vastannut Ystäväni. Vaikka en tiedä millainen kiusaamistapaus tässä on kyseessä, niin jokainen kiusaaminen on liikaa ja siihen tulee puuttua. Kiusaaminen jatkuessaan jättää varsinkin herkkään ihmiseen niin raskaat jäljet, etteivät kaikki niistä toivu koskaan.

      -harzu

      Poista