perjantai 13. joulukuuta 2013

HERRA ALZHEIMER JA ENKELIKEINU


HÄNEN YSTÄVÄNSÄ OLI HÄNEN ENKELINSÄ




Viime yö kului normaalisti keinuessa. Odottelin katulamppujen sammumista. Puolen yön maissa pimeni ja kuuntelin vielä myrskyn puuskia.

Ikkunat kumisivat, katto rymisi, puut humisivat ja pää heilui tuulen tahdissa. Enkelikeinussa. Siihen kuunteluun nukahdin.

Piikillä käynnistä on nyt kaksi päivää ja odottelen hoitovasteen alkua.




NIMENI ON ALZHEIMER

Soitin juuri äidille ja juttelimme pitkään. Hän sairastaa Alzheimerin tautia, on sairastanut jo vuosia, mutta sairaus todettiin alkuvaiheessa ja hoito aloitettiin heti.

Äidin kanssa on kiva jutella. Hän muistaa vielä hyvin paljon ja elää tässä hetkessä. Puhuimme viime yön myrskystä ja kerroin valvoneeni sitä kuunnellen.

Hän kertoi, että heillä on aivan upea ilma eikä myrskyä ollenkaan. Puhe meni sitten vanhoihin asioihin joita mielellään muistelemme.



HÄNEN YSTÄVÄNSÄ OLI HÄNEN ENKELINSÄ

Minusta on mahtava kuunnella vanhojen ihmisten tarinoita. Niissä on jytyä, rukiista. Näin ennen selvittiin, miksei nytkin kun asiat ovat paremmin.

Äidin Alzheimer todettiin oikeastaan vahingossa. Tai sitten hänen ystävänsä oli hänen enkelinsä. Sairautta alettiin epäillä, kun he olivat jollain eläkeläisten virkistäytymispäivillä, ja siellä järjestettiin vapaaehtoinen muistitesti.

Äitini ei siihen ollut menossa, mitä sitä turhia kun kaiken muistaa liiankin hyvin. Osan voisikin jo unohtaa. Ystävä kuitenkin meni ja äiti perässä.

Testi oli kuin lasten muistikorttipeli. Äiti ei voittanut peliä.

Tuli kutsu jatkotutkimuksiin.





SILMÄT MÄRKINÄ NAURUSTA

Pian äidillä todettiin Alzheimerin tauti ja hoito aloitettiin heti. Nyt vuosien jälkeen Herra Alzheimer, kuten äiti tapaa sanoa, on jo asettunut kodiksi. Istahtanut keinutuoliin ja tapaa kysellä aina välillä samoja asioita.

Unohtuvat väkisinkin välillä.

En varsinaisesti ole huomannut vielä kovin dramaattista muutosta äidissä. Hänen kanssaan voi keskustella päivän politiikasta, taloudesta, juoruilla tutuista ja sukulaisista ja nauraa televisio-ohjelmille.

Taivaan tulet on äidin lempisarja ja sarjan Jetsu kosintoineen. Sitä seurataan silmät märkinä nauraen.

Ilo on elämän valo ja nauru sen ikkuna.

MEINASI TULLA PUHUMATON POIKA

Muistelin äidille myös eräässä blogokirjoituksessa kertomaani tapausta lapsuudesta. Kieleni jäätyi silloin liiterissä kirveeseen pakkasaamuna.

Äiti ei ensin muistanut tapausta, mutta kun juttelimme vielä hän sai sen mieleensä. Äiti kertoi, että kieleni oli jäätynyt niin pahoin, että olimme joutuneet käymään lääkärissä.

Hän muisteli pelänneensä että minusta tulee kokonaan puhumaton poika.

Monet muistot äidin kanssa kävimme läpi. Hän kertoi kuinka taas on kuollut eräs vanha tuttu kotiseudulta.

Nimi kuulosti tutulta ja toi minunkin mieleeni muiston mummilan pirtin pöydältä. Aamukahvilta kun pappa kaivoi taskustaan käärön ja avasi sen aamiaispöydässä eteemme.




TORAHAMMAS JÄTTI TORTUT VARJOONSA

Iso torahammas, ruskea ja kauniin muotoinen siinä kampanisujen vieressä jätti tortut varjoonsa.

"Siinä olisi pojille velhon hammas". Pappa sanoi. Hän oli tullut ystävänsä luota, saman jonka äiti kertoi nyt kuolleen.

Pappa oli molemmat sodat käynyt juureva, äkkiväärä maanviljelijä, omalaatuinen huumorinviljelijä, jonka lohkaisut yleensä tajusi vasta kotimatkalla.




SÄÄENNUSTUKSIA JÄNIKSENPAPANOISTA

Hän tapasi pitää pilkkanaan varsinkin niitä, jotka kyselivät tulevan talven tai kesän ilmoja. Papalla oli vertauskuvia tulevista ilmoista. Eräs lempivertaus oli jäniksenpapanoiden koko ja malli.

Oli vaikea seurata nauramatta hänen kuvauksiaan luonnon ilmiöistä, jotka olivat sääilmiöiden enteitä.




SÄÄPROFEETTA TAHTOMATTAAN

Papan pokka ei pettänyt koskaan. Kerran hän keksi niin hyvän vertauksen tulevan kevään ilmoista, että hykerteli sitä itsekseen meidänkin kuullen saunassa. Tuumi, että kyllä oli hyvä sääennustus taas kiertämässä kylillä.

Kävikin sitten niin, että papan keksimä sääennustus osui tarkalleen kohdilleen ja siitä kohistiin joka paikassa.

Pappa itse katseli päätään puistellen pirtin akkunasta ja murahteli, ettei olisi ikinä uskonut.




ENKELIKEINU

Dystoniasta en ole äidille kertonut olen vain sanonut, että niskat vaivaavat. Hän tietää kyllä mitä kipu on ja ymmärtää. Toteamme vain, että kyllä se uni aina lopulta voittaa, kun aikansa pyörii.

Keinuu enkelikeinussa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti