tiistai 31. joulukuuta 2013

ELÄMÄN JOKIVENE

MATKA MENNEEN VUODEN YLI, KOHTI TULEVAA

Jokiveneen kuljettajan ammattitaitoa on pakko ihailla.

Mies kohottaa moottoria ylös ja solakka jokivene liukuu matalikon yli pohja kevyesti soraa raapien.

Elämä jokivarressa on hionut säiden ja vuodenaikojen mukana elävät korkeuskäyrät miehen selkäytimeen.

Sisäinen kaikuluotain löytää aina vaistomaisesti oikean väylän.

Olemme laskeutuneet aamulla poikani kanssa Lemmenjoen Hengenahdistuksen mäkeä alas Kultahaminan satamaan.

LEMMENJOEN VAELLUS

Takana on erävaellus läpi kultamaiden. Vaellus, josta poikani kanssa olin aina haaveillut.

Nyt olemme matkalla takaisin jokiveneen kyydissä. Mukana oli pesunkestäviä kullankaivajia pipot päässä. Matkan aikana ymmärsin syyn. Viima tunkee läpi luiden matkan aikana ja kaikki turistit hytisevät hiljaisina. Karaistuneet kullankaivajat turinoivat sen sijaan keskenään leppoisasti.

Tuo vuosia sitten tehty vaellus ja jokimatka Lemmenjoella tuli mieleeni kun lämmittelin uudenvuodenaaton saunaa.

PITELIN LEUKAANI TUUMIEN

Ajattelin kulunutta vuotta, vaellusta viikkojen ja kuukausien läpi. Kevään sairastelua epätietoisuudessa. Turhia lääkärissäkäyntejä. Huolta, kipua ja pelkoa, valvottuja öitä. Outoja vaivoja, joita edes lääkärit eivät tunnistaneet.

Ajattelen kesän ja koko vuoden onnellisinta juhlaa. Rakkaan tyttäremme rippijuhlaa. Valokuvissa ja videolla pitelen tuumivan oloisena leukaani. Tosiasiassa pidän päätäni suorassa.

Siitä huolimatta se on eräs onnellisimpia juhlia elämässäni. Ihana tyttäremme juhla. Sitä juhlaa olimme odottaneet vaimoni kanssa, ja sydämemme täytti ilo kun saimme olla perheenä yhdessä juhlimassa.

SAIRAUS HYÖKKÄÄ

Heinäkuussa saan viimein diagnoosin sairaudestani ja pääsen hoitoon Lohjan neurologiselle poliklinikalle. Saan ensimmäiset botuliinipiikkini ja pääsen pyytämällä aivojen magneettikuvaukseen.

Heinäkuussa saan töistä lomautuksen, joka on kestoltaan toistaiseksi jatkuen tätä kirjoitettaessakin edelleen.

Viime kesästä tähän päivään on sairaus ottanut lisää valtaa elämässäni. Vähitellen se on kaventanut elintilaani kuin hyökkäävä valtio maata vallaten.

OLIN JO LUOVUTTAA

Makaaminen selällään on käynyt vaikeaksi jatkuvan liikkeen vuoksi. Nukkua on ihmisen lähes välttämätöntä, joten silloin annan niskojen kiikkua kunnes väsyn ja nukahdan. Merkillistä kyllä unen aikana dystonia lähes katoaa ja herätessäni tunnen itseni terveeksi.

Juokseminen on elämäni henkireikä enkä ole siinä asiassa antanut dystonialle periksi. Päinvastoin, olen käynyt hyökkäykseen. Käyn lenkillä muutaman kerran viikossa ja olen huomannut kuntoni parantuneen viime aikoina.

Syksyllä olin jo vähällä luovuttaa kun lähes putosin juoksumatolta ja kävelyllä olin mennä ojaan. Luin kuitenkin jonkun kanssakärsijän nettikirjoituksen. Hän kertoi, että dystoniassa tulee hyviä ja huonoja päiviä.

Huonojen päivien aikana on vain uskottava, että hyväkin taas koittaa.

TALVISODAN HENGESSÄ

Niin sitten odotin seuraavaan päivään ja lähdin lenkille. Niskani olivat heittää minut ensimmäisellä suoralla ojaan, mutta en antanut periksi. Ajattelin, että vaikka kuolisin, niin tämän lenkin juoksen. Kilometrin jälkeen niskat antoivat periksi. Dystonian rautapanta murtui hetkeksi.

Lenkillä olen siitä lähtien käynyt sisulla ja sydämellä. Antanut pään pyöriä ja niskojen hyöriä, mutta juoksuun en ole niiden antanut vaikuttaa.

Olen lähettänyt dystonian päämajaan viestin, että varo sairaus, voit hävitäkin. Osa paranee aina tästäkin taudista ja vaikka en paranisikaan, niin periksi ei anneta.

Talvisodan hengessä dystonian vyörytystä vastaan.

LUOTSIVENE KADONNUT

Lemmenjoen jokivene tuli mieleeni, kun ajattelin tulevaa vuotta. On vain luotettava, että elämän jokiveneen kuljettaja luotsaa läpi tulevan vuoden.

Luotsivene laulussa se on kadonnut näköpiiristä ja laulaja jopa epäilee sen olemassaoloa.

Monella meistä, niillä joista tuo luotsivene on kadonnut sairauden tai masennuksen myötä on epävarma olo tulevan vuoden edessä.

MATKA ON EDESSÄ

En ole niin typerä, etten väittäisi myös minulla huolettavan ja välillä myös pelottavan. Takana ovat ne omahyväisyyden ajat, jolloin luulin, että aina sitä jotenkin selviää.

Maatessani uudenvuoden aatonaattona Lohjalla magneettikuvauksessa putken sisällä, ymmärsin, että ainoa varma asia on tulevaisuudessa oleva matka.

Matka, johon ei tarvita claudiaeveä eikä tinanvalua. Eräänä päivänä on edessä matka krematorioon. Sinulla ja minulla.

Sain paljon lukijoita ja palautetta blogikirjoituksiini “Takaovi” ja “Elämän suora”. Kerroin niissä avoimesti oman elämäni raskaista vaiheista viime syksynä ja erään ystäväni elämän viimeisestä suorasta.

Tässä alla eräs palaute, jonka kirjoituksistani sain.

OLEN NIIN VÄSYNYT

Anonyymi kirjoitti 31. joulukuuta 2013 6.11

”Luulin häntä onnelliseksi mieheksi täydellisessä tarinassa. Tarinassa, joka ei ollut totta.”
Miksi meistä on tullut tällaisia?

Miksi kulissit on säilytettävä, tuntui mitä tahansa? Jos ei jaksa olla olemassa, miksi pitäisi?
Olisiko vihdoin aika ajatella itseään ja päästä pois täältä helvetistä?

Jäljelle jäävät surevat aikansa, mutta heillä on voimaa mennä eteenpäin.Jos itsellä ei ole enää mitään, mitä järkeä tässä on?

Olen niin väsynyt.

”Kyynelinä, joita hän ei koskaan löytänyt, ei osannut itkeä kipuaan ulos.”


VASTAUKSENI VÄSYNEELLE:

Kiitos kommentistasi väsynyt Ystäväni!

Olen niin samaa mieltä kanssasi, ettei tässä ole mitään järkeä, ei sitten yhtään. Olen itsekin niin väsynyt kaikkeen, varsinkin kun sairastuin ja jouduin lomautetuksi.

Tunnelmistani ja omista pohdiskeluistani kerroin blogikirjoituksessani “Takaovi”.

Ystäväni sanoi siinä minulle, että armahda itsesi ja minä sanon sinulle saman. Armahda itsesi, älä ole liian ankara itsellesi ja yritä löytää ne kyyneleet.

Minä selvisin kun opin itkemään ja kirjoittamaan tuskani ulos. Siitä syystä myös pidän blogiani, että saisin kirjoittaa pahan mielen pois.

Tämä voi siitä syystä tuntua jonkun mielestä negatiiviselta blogilta, mutta minua kirjoittaminen helpottaa.

En pysty oikein makoilemaan sängyllä niskavaivojeni vuoksi, joten istun paljon ja kirjoittelen.

Olen nähnyt ja keskustellut useiden uupuneiden ihmisten kanssa, jos haluat kirjoitella, niin pura vaikka tuntojasi ja kirjoittele minulle.

Itse olen saanut paljon apua netin ja erityisesti facebookin dystoniaryhmästä. Aivan ihania ihmisiä löytyy kun lähtee avoimin mielin etsimään.

Neuvon sinuakin etsimään vertaistukea ja kirjoittamaan hädästäsi toisille. Varmasti saat apua.

Meitä on monta, jotka jaamme kanssasi elämän mielettömyyden ja kuitenkin jaksamme hetken kerrallaan toistemme tuella.

Valonpisaroita Sinun elämääsi väsynyt. Kirjoittele!








ALMUT



Tämän maailman almut,
näiltä markkinoilta,
polttavat sielun karrelle. 

        Hiertävät tuhkaksi.






2 kommenttia:

  1. Kiitos kun tulit mukaan Dystareihin ja kiitos kun saan lukea blogiasi.
    Olen kuin kuivunut koivunlehti aallokossa, uuvuttava matka, sukellus toivottomuuteen, pinnalta taas huikeat näkymät , minä selviän. Antauduttava, uskottava että jokin kantaa - apua on saatavissa, ajatuksilla ei etäisyyttä toisistaan. Jatkakaamme meille varattua matkaa.... t.saunavasta

    VastaaPoista
  2. Kiitos koskettavasta kommentistasi Saunavasta!

    Tuosta sinun kirjoituksestasi nousi silmieni eteen kaunis runo kesäisessä vedessä keikkuvasta koivunlehdestä.

    Kuva harjuksesta, joka aamuyön usvassa mulahtaa pinnassa, nappaa perhosen ja syöksyy syvyyteen sitä syömään.

    Ja yksinäinen kuikka korpilammella, tuskanhuudon päästäen syöksymässä syvyyden kautta pintaan ja huimaan kiitoon yli salojen ja hiljaisten karun kauniiden vaarojen.

    Uskon, että näin jotain sielunmaisemasi kokemia näkymiä.

    Elämä on niin usein tuollaista minullakin. Mikä saa jaksamaan? Mikä saa aina nousemaan uudelleen?

    Uskon, että se sama voima, joka koivunlehteä keikuttaa laineilla. Sama voima, joka harjuksen saa selkäevä pystyssä kuin harja, kulkemaan läpi vastavirtojen, tiheissä kosken kivikoissa.

    Sama voima, joka kuikan tuskaisessa huudossa soi ja kiidättää sen alkutuulen siivillä halki kärsimysten kulottamien maisemien.

    Katselemaan ylös ja näkemään merkityksen kaikessa.

    Majesteettisuuden valtavassa luonnon kiertokulussa, jossa sinä ja minäkin saamme oman aikamme keikkua lastuna laineilla.

    Voimia Sinulle Saunavasta jokaiseen hetkeen, vaikka elämä meitä välillä rankalla kädellä löylyttääkin!

    t:harzu

    VastaaPoista