keskiviikko 4. joulukuuta 2013

DYSTONIA FOORUMIN HELMIÄ

SAIRAUDEN, KIPUILUN JA ARKIPÄIVÄN VERTAISTUKEA

Matka jatkuu, halusimmepa tai emme. Olo on toisinaan kuin Linnanmäen vuoristoradassa, ilman jarrumiestä, nousuvaiheessa.

Elämää ei voi pysäyttää, ei edes hetkeen tarttua, sekin on illuusio, joka meni jo.

Pienet tekemiset, vähäiset liikkeet, muuttuva luonto, sivun kääntyminen.

Kaikki mikä näyttää itsestäänselvältä onkin ehkä tämän tarinan onnellisin jakso.

USKALLA ELÄÄ VAIKKA SAIRASTAT

"Mikään ei ole mahdotonta, kun vaan sovittaa sen oikein elämäänsä, kulloisellakin hetkellä ja uskaltaa... elää!"

Näin kirjoitti minulle nimimerkki risok, dystoniayhdistyksen foorumilla, kun esittelin itseni siellä.

Talletin tuon ajatuksen sydämeni selviytymisoppaaseen. Sinne samaan lukuun, jossa oli myös hänen mottonsa:

"Aurinkoinen ajatus pelastaa synkimmänkin päivän"

Kiitos risok näistä ajatuksista!

AITOA PUHETTA JA REHEVÄÄ MURRETTA

"Mutta nyt elän tätä aikaa ja vaihetta. Kipuja ja vääntöjä on ja virheasento ja paljon oon dystonian takia menettäny mut paljon oon saanu myös tilalle!"

Näin kirjoitti eräs toinen, pitkään dystoniaa sairastanut nimimerkki.

Hänen taitava, murteella höystetty rehevä kirjoittelunsa oli aina minulle suuri ilonaihe.

Aitoa, teeskentelemätöntä kuvausta sairauden otteessa rimpuilevalta, mutta sielultaan vapaalta ihmiseltä.

Kiitollisena muistelen hänenkin kirjoituksiaan.

UUDET TUULET PUHALTAVAT

"Pieniä ja isompia niksejä sairauden kanssa pärjäilemiseen tulee matkan varrella. Oman jaksamisen rajat hahmottuvat ja uusia juttuja tulee vanhojen tilalle."

Näillä sanoilla nimimerkki hilna rohkaisi minua alkuun. Tuntui hyvältä saada neuvoja ja vinkkejä eteenpäin menemiseen ja elämän jatkumiseen paljon kokeneelta kanssakulkijalta.

Kiitos hilna rohkaisevista sanoista ja myös mielenkiintoisesta lukuvinkistä "Tiibetin tyttäret", jonka annoit Lukunurkassa.

TALVISODAN HENGESSÄ

"Ja tällä hetkellä voin nauraa itselleni, jos nyt dystonian takia jotain törttöilen, siis melkein päivittäin. Vaikka ei terve olisikaan, niin se että pystyy nauramaan itselle on tosi tärkeää ja se nauru ja ilo vähentävät myös kipua."

Näin kirjoitti eräs ihailemani nimimerkki.

Hänessä oli samaa sisua, jota löytyy Tuntemattoman sotilaan sivuilta. Talvisodan hengessä hän voitti  taistelussaan ylivoimaisen vastustajan, vakuutusyhtiön.

PERIKSI EI SAA ANTAA

Näin hänessä ihailtavaa urheutta, joka antaa voimaa mennä elämän korpisoiden yli. Hän avasi elämänsä myös julkisesti, joka oli rohkea teko.

Helsingin Sanomien juttu, johon löytyy  myös linkki blogissani, on erittäin hyvä ja antaa kauniit kasvot dystonialle.

"Ja sitä positiivisuutta todella tarvitaan. Tiedän, että kaikilla ei ole voimia, mutta periksi ei saa antaa, vaan kaikkien niiden vähienkin voimien kautta yrittää oppia elämään tän ylimääräsen kaverin kanssa. Jokaisella menee aikansa, mutta toivon, et kukaan ei lopullisesti periksi anna, kun meille on vaan 1 elämä annettu."

Kiitos näistä lukuisista ajatuksista ja huikeasta asenteesta, ne on kaikki sydämeen tallennettu!

VIILTÄVÄÄ REHELLISYYTTÄ

"Luomisvoimasi kanavoi ja pulputtaa ikään kuin salaa sairauden hankaluutta pois."

Näin kirjoitti nimimerkki campus kerran minulle rohkaisuksi.

Miten syvällisen rehellisiä kokemuksia luinkaan aina häneltä. Aidon, jopa itselleen armottoman ja viiltävän rehellisen, omien taakkojensa tunnossa ja kivuissa kamppailevan ihmisen viesteissä oli ydintä.

Kiitos lukemattomista, mutta luetuista sanoista, jotka riipaisevuudessaan rohkaisivat ja valaisivat tietä eteenpäin campus. Hyvä että jatkat kirjoittelua edelleenkin.

UUSIA NÄKÖALOJA

Tänään muistelin Dystoniayhdistyksen foorumilla kohtaamiani ihmisiä.

Nimimerkkejä, joita en tuntenut, tai ole koskaan tavannut, mutta siitä huolimatta tutustuin heihin viestien kautta.

Luin joka kerta heidän kirjoituksensa ajatuksella, joskus itkien, joskus nauraen, mutta harvoin silmät kuivina.

Ne avasivat minulle uusia näköaloja, tarjosivat toisenlaisen tavan suhtautua dystoniaan, ja miksei koko elämään.

SIRUSTA HELMEKSI

Muistelen vielä lopuksi dystoniafoorumin helmeä, jonka viesteistä ja oivaltavista ajatuksista saisi oman blogikirjoituksen. Niin paljon hän opetti minuakin viesteissään. Hän oli foorumin piristys, kuin jokihelmisimpukan helmi.

Hänen kirjoituksissaan oli helmiä, jotka syntyvät elämän vaikeuksissa, kuin jokihelmisimpukan helmet. Helmiä, jotka syntyvät säröstä. Kivensirusta, joka painuu simpukan lihaan ja aiheuttaa kipua.

Simpukka tuottaa kivun vaikutuksesta suojakseen helmiäisainetta, joka vuosikymmenien aikana kiinnittyy kivensiruun, ja kasvattaa löytäjälle upean helmen. Hänen viestiensä kauniina mottona oli aina tämä ajatus:

“Elämä on hetkien ketju,onnea on elää ne kaikki.”

Tällainen elämän kouluissa ja arkipäivässä hiottu helmi antaa lähimmäisilleen voimaa ja toivoa luonnollisesti ja avoimesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti