maanantai 16. joulukuuta 2013

ALKUTUULI

MATKALLA SAIRAALAAN HÄN KERTOI TARINANSA

Istuin nuotiokivien ääressä hiljaisena kesäaamuna. Tuuli räplätti haavan lehdissä.

Tummia pilviä liikkui järven takana vaaran yli.

Kuukkeli pomppi kanervikossa. Oli niin rauhallista, että sulauduin nuotiohiilloksesta lipuvaan savuun.

Kahvimuki unohtui käteeni ja tunsin virran sisälläni. Nuotion kivikehästä puhaltava tuulenvire oli kuin viesti menneisyydestä.

Tuhansien tarinoiden kivikehästä puhalsi alkutuuli.

KIVIKEHÄN TARINAT

Tällaisilla paikoilla tarinat jatkuivat, täällä selvittiin, tehtiin ruokaa ja  kerrottiin päivän tapahtumat. Iltaisin jaettiin eväät. Oli paljon jaettavaa.

Ei ehkä aineellista jaettavaa kuin yhdelle aterialle, mutta elämän antamaa yllin kyllin.

Oli elämän virta, alkutuuli, joka puhalsi tämän kivikehän sisältä. Täältä tarinat alkoivat ja kerran päättyvät.

Sieltä kuuluu vieläkin kysymys "Onko teillä mitään syötävää"?

EVÄÄT EIVÄT JAKAMALLA LOPU

Siellä eväät eivät lopu koskaan, eivätkä tarinat. Niitä jaetaan vielä tänäänkin. Niillä kivillä annettiin eväät, jotka jakamatta on pian syöty.

Mutta jakamalla ne eivät koskaan lopu.

MATKA SAIRAALAAN

Hän katseli minua hiljakseen ja pyysi kyytiä. Sanoi menevänsä syöpätutkimuksiin.

Omalla autolla ei voisi mennä, mutta jos minä veisin, niin ei tarvitsisi taksia tilata.

Suostuin heti, oli vapaapäivä ja mukava lähteä ajelemaan.

Ajattelin myös tarinoita. Tiesin että hän kantoi sisällään tarinapakkia.

AJOMATKA TARINAKIVILLE

Olin odottanut tätä hetkeä, mutta en tällä tavalla. Tarinahetkeä ilman kiirettä.

Alkutuulta nuotiokivillä. Aikaa jutella, kun turha hosuminen on noukittu pois, kun osat on jaettu.

Enää ei ole tarvetta pullistella. Ei kampata työkaveria, nuoleskella pomoa tai ilmiantaa naapuria.

Siellä missä alkutuuli puhaltaa, voi olla rehellinen.

TARINATULILLA VIIMEISELLÄ RANNALLA

Tarinakivet ovat siellä, missä kaksi ihmistä kohtaa ilman naamioita. Ei niitä savussa voisi pitääkään. Siellä on turvassa muutenkin.

Tarinatulilla ollaan viimeisellä rannalla. Vene odottaa jo.

Näyttää että perätuhdollakin istuisi jo odottaja. Nyt on tarinat kerrottava.

Nyt on aika, sillä alkutuuli puhaltaa kivikehästä.

JÄTETÄÄN SAIRAUDET LÄÄKÄREILLE

Matkalla vanha ystäväni kertoi syöpätutkimuksista, joihin oli menossa. Pelkona oli, että tauti olisi levinnyt.

Lohdutin häntä, kertomalla, että usein nämä voidaan parantaa pienellä leikkauksella ja hoidot ovat nykyisin tehokkaita.

Ellei tauti ole levinnyt niin se on lähes varmasti parannettavissa.

Emme puhuneet sairaudesta sen enempää. Mitäpä siitä, jätettiin se lääkärien huoleksi.

ELÄMÄN MYRSKYT

Aloin kysellä hänen elämänsä tarinoita. Miten tähän on tultu. Mikä kuljetti läpi vuosien ja karikoiden, mistä löytyi voima selvitä yli vaikeiden aikojen.

Minkälaiset olivat ne juuret, joista hän imi voiman taistella elämän myrskytuulissa. Pysyä pystyssä siinä missä moni isompikin honka rytinällä kaatui.

TARINANKERÄÄJÄ

Olen tarinankerääjä. Poimin niitä kuin poimuri mustikoita, erämies hilloja korpisoilta, tai vaeltaja karpaloita hallasuolta.

Säilön kaikki tarinat. Rakastan niitä hellästi. Järjestän ne mieleni hyllyihin ja säilön kellareihin, kuin vanhat valokuvat, hillopurkit, tai vinyylilevyt.

ELÄMÄN TIMANTIT

Olen tarinansäilöjä, kuin talvikätköjä tekevä orava. Rikas mies, mutta omaisuuteni on arvoton arvottomille.

Niille joille kaikki mitatataan mammonassa.

Niille tarinat ovat arvokkaita, jotka tietävät enemmän. Niille, jotka ymmärtävät, että kaikki perustuu tarinaan.

Sellaisille ihmisille ne rikkaudet ovat säihkyviä helmiä, kalliita jalokiviä, hiottuja timantteja, jotka ovat syntyneet elämän paineissa.

Samalla tavoin kuin aidot timantitkin.

YHTÄÄN TARINAA EN UNOHDA

Olen kuullut elämäni varrella monta tarinaa, mutta en yhtään tylsää, arvotonta, joutavaa ja pois heitettävää. Ihmisen tarina on aina arvokas.

Mittaamattoman arvokas. Korvaamattoman arvokas. Kukaan toinen ei voi elää, kertoa sinun tarinaasi.

Yhtään niistä tarinoista, joita olen kuunnellut en ole unohtanut, vaikka kaikkia en muista.

Ne elävät mieleni kammioissa ja tulevat joskus todellisuuteen. Usein valvotun yön vieraina. Muistoina, jotka elävät alkutuulessa.

ÄLÄ ANNA PERIKSI

Usein ne tarinat kertovat minulle, että näin me ennenkin selvittiin. Kyllä sinäkin selviät samalla tavoin loppuun asti.

Älä anna periksi, sillä vain sinä voit kertoa oman elämäntarinasi, mutta vain elämällä sen.

Alkutuuli puhaltaa niille, jotka ovat riittävän herkkiä tuntemaan ihollaan sen kosketuksen ja kuulemaan sen hiljaisen huminan.

ONNELLINEN TARINAMIES

Matkamme sairaalaan loppui liian pian. Jätin vanhan, lempeän ystäväni siihen pihaan ja hyvästelin. Hän kertoi tutkimuksissa menevän koko päivän ja tulevansa kotiin vasta illalla.

Ajelin kotiin ja pohdin tarinoita, joita olin kuullut. Koko matkan olimme puhuneet. Minä kysellen ja kuunnellen. Hän kertoen elämntarinaansa. Kaiken olin tallentanut muistiini.

ELÄMÄN OMA TARINA

Olin onnellinen tarinamies, kuin Veikko Huovisen romaanin hamsteri. Tarinat varastoituna, säilöttynä käyttöä varten. Niistä riittäisi moneen tilanteeseen.

Elämäntarina on ihmisen Tarina.





YLI KULKEVAT POLUT

Rantakalliolle maatunut nuotio,
märät, mustuneet hiilet.
Tarina tulesta.      
        Roihusta, loisteesta,
        kulkijan levosta.
Tulesta, 
kohmeesta käsissä.
Tulesta, 
illan hämärässä.
Tulesta,
rannan hehkussa.
       Lämmöstä, loisteesta,
       hiljaa hiipuvasta.

Sammaltui hiillos.

Yli kulkivat polut.
Löysin kosteat kekäleet.
       Kourani musta,
       kivusta, kaipauksesta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti